Kuva: Rantsu
Tuntuu ku mun nuoruudessa, Stadissa olis ollu paljo enemmän sburguja, ku nykyisin. Ne
oli kanss vanhempii, ku noi nykyspuget. Useimmat oli ollu krigussa ja saanu trauman siit,
koko loppuelämäkseen. Ne steedattiin veks näkösältä jonnekin. Niit sanottiin silloin
roskisdyykkareiks, kun ne kaivo safkansa roskiksista ja jopa goisasvat yönsä niissä. Ne
dokas omatekost kiljuu, tai ponuu, jos ne hittas jostain ainekset niiden duunaamiseks.
Monet goisas yönsäkin roskiksissa, tai siltojen alla, skutseiss, talojen klitsuiss ja vinteill.
Onnellisii ne, joill oli patja tai makuupussi.
Oli vielä niitäkin kurjempii pultsareita, puliukkoja. Ne oli dokui, ilman duunii ja kämppää.
Usein muijat oli stikannu ne veks himasta. Sossust ei saanu fyrkkaa, tai kledjuja, niinku
nykyään. Mutt ei ne käyny kysymässäkään, niill oli oma ylpeytensä. Kai ne joskus pääs,
asunnottomien yömajoihin, jos sattu olee selvin päin. Ei ne aina pystyny, ne dokas mitä
tahansa liemii, talousspriitä, denaturoituu spriitä, sellakkaa, josta ne sai lakan veks
rautanaulalla ja suolalla.
Kolinakin maistu, metanoli, käsidesi ja vaikka mikä, kun vaan sai nupin sekasin. Joistakin
ne tuli sokeiks ja jos kävi hyvä säkä, delasvat veks. Jos fikkas oli hynää, pysty tsöbaa
jonkun puolikkaan vinkkupullon pitkäripasest. Mä en tarkkaan tsennaa, miten ne sen
viinakortin kanss touhus, saiks ne brenkkuu Alkost, kun ne oli pultsareita??.
Nää kunnon puliukot ja roskisdyykkarit siivottiin veks Stadista, veks paheksuvilta katseilta,
joskus 60-70 luvulla. Muistan kuulleeni juttuja, ett ne pitäis siirtää johonki saareen tai
jonnkekki nykyisen kalasataman huudeille. Se oli sellast urbaani legendaa vaan.
No se siitä. Mun piti kertoo stoori noist nykyisit spugeist. Vanhat häippäs siis uuden
sukupolven tieltä. Ei niistä vanhoist ollu muutaku estettinen haitta. Ei ne käyny kehenkään
käsiks, ei potkinu ketään, eikä raiskannu. Joskus joku saatto pyytää ohikulkijalta snadisti
hynää.
Tää uus sukupolvi, ei tarvinnu kriguu saadakseen elinikäisen trauman. Duuni ei ollu
kliffaa, tai sittä ei ollu saatavilla. Työttömänä ei selvin päin sietäny itseään, eikä toisiakaan.
Meukkas känniss, tai pilvess pitkin gartsoi ja puistoi. Flaidas keskenään ja huuteli rivouksii
ohikulkijoille.
Mä olin duunissa Eerikinkadulla. Yhteen aikaan tsittasin kolmanness kerroksessa. Näköala
oli siihen kolmiopuistoon: Albertin-, Eerikin- ja Lapinlahdenkadun välissä. Albertinkadulla
oli viinakauppa. Kun nää nuoret joutomiehet oli saanu sossusta fyrkkaa, ne majottu
bissekorin, tai muun brenkun kanssa, siihen puistikkoon. Korit jemmattiin puskiin ja
tsitattiin penkeille leedipäivii viettämään. Skidit oli leikkimässä hiekkalaatikoilla siin samass
puistoss. Ne näki kaiken sen minkä minäkin.
No minähän näin, vuosien varrella koko elämän kirjon. En kuitenkaan synnytystä.
Kassialmoja oli näiden sburgujen seassa harvemmin, mutta joskus sentään. Kerran jäin
katsomaan kun yks tällanen tuli pyytää karbaaseilta ryyppyy. Ilmeisesti se makso
suihinoton, sillä vasta kun yks niist kundeist oli hoidettu, se sai ottaa flindarista huikan. Sill
samall penkillä, toimitettiin kerran Juicen biisin pyhä toimitus. Lähetys-saarnaaja-
asennossa. Aamu akti. Joku duuniin kiirehtivä mieshenkilö kävi keskeyttämässä touhun.
Siin puistossa kävi lähes päivittäin yks vanhempi lyyli. Sill oli musta leveelierinen hattu ja
jonkinlainen viitta ja kaks tsebaa, kun sen klabbit ei oikein skulannu. Ja sit ku se oli oikein
fyllassa se kaatuili. Tai ehkä se oli vaan niin klesa, ett se kaatuili sen takii. Kerran mä
satuin just tsiigaa fönäristä ku se lens selälleen. Siinä se makas helmat hampaissa ilman
stringejä tai raappahousui. Klabbit kauheill mustelmilla ja äijät yritti saada sitä pystyyn,
pikkuskiditki tsiigas monttu auki tätiä. Joku soitti poliisit. Ne vei sen mukanaan, mutta
jonku tunnin päästä se oli taas siell puistoss.
Joku ties kertoo, ett sitä sanottiin Kreivittäreks? Tai joku sen tapainen ”lempinimi” sillä oli.
Näki siellä joskus jotain, joka sai sgriinaamaanki. Kerran siihen keräänty enemmänkin
dokuja. Vilkasin ikkunasta, aina silloin tällöin, ett mikä kokous siell on meneillään. Yhdess
vaiheessa siihen tuli kundi, uudess värikkääss pusakassa, oli kai saanu sossusta rahat, se
oli ku papukaija varpusparvessa. Sill oli kassi täynnä viinaksia, niitä ne rupes divaamaan
päivän mittaa. Hakivat kai välillä lisääkin.
Iltapäivän puolella porukka staijass siell puistoss edelleen, huoju ja tuuppi toisiaan. Pientä
rähinää oli meneillään. Sitt sitä ”papukaijaa” alko kusettaa. Ensteks sill oli vaikeuksii
anorakin vetskarin kanssa, housujenki vetskari tais jumittaa. Onnistu se viimein, mutt
silloin joku kavereista horjahti sen päälle, ja kundi kaatu kesken stritin, löi otsansa
kanttikiveen, joka reunusti pensaita. Siltä tais mennä taju hetkeks, sitt se nous ylös,
pyyhkäs otsaansa. Siitä vuos aika lailla bludee.
Kundi oli niin jurriss, ettei varmaan tsennannu mitään kipuu. Muttku sen stritti oli vielä
kesken se otti sladdin handuunsa, silloin se hogas verisen handun ja sladdin. Ressukka
sai hirveen hepulin. Kundi vaan pyöri paikallaan ja huus jotain kavereilleen. Kundit tsiigas
sitä ja sen sladdii ja selitti jotain. Luulen että, ne kerto kaiffarille, ett sill on ventti otsassa,
eikä hepissä. Rauhottuhan se lopulta, mutt kyll oli karsees kunnoss se uus anorakki.
Paljo muutakin hendass, niiden kahdeksan vuoden aikana, ku olin duuniss siin Albertin ja
Eerikingartsan kulmass. Tsitatessani yläkerroksissa, näin muutamia traagisia
putoamisiakin, mutta ne on sitt ihan eri stoorei. Rantsu Rantamäki.
