Mun nuoruudessa oli luultavasti paljo enemmän sburgui ku nykyään. Niit sanottiin silloin roskisdyykkareiks, kun ne kaivo safkansa roskiksista. Ne dokas omatekost kiljuu, tai ponuu, jos ne hittas ainekset niiden duunaamiseks. Jos fikkas oli hynää, pysty tsöbaa jonkun puolikkaan vinkkupullon pitkäripasest. Mä en tarkkaan tsennaa, miten ne sen viinakortin kanss touhus, saiks ne brenkkuu Alkost sillä niiden habituksell??. Monet goisas yönsäkin roskiksissa, tai siltojen alla, skutseiss, talojen klitsuiss ja vinteill. Onnellisii ne, joill oli patja tai makuupussi.
Oli vielä niitäkin kurjempii pultsareita, puliukkoja. Ne oli dokui, ilman duunii ja kämppää. Usein muijat oli stikannu ne veks himasta. Sossust ei saanu fyrkkaa, tai kledjuja, niinku nykyään. Mutt ei ne käyny kysymässäkään, niill oli oma ylpeytensä. Kai ne joskus pääs, asunnottomien yömajoihin, jos sattu olee selvin päin. Ei ne aina pystyny, ne dokas mitä tahansa liemii, talousspriitä, denaturoituu spriitä, sellakkaa, josta ne sai lakan veks rautanaulalla ja suolalla. Kolinakin maistu, metanoli, käsidesi ja vaikka mikä, kun vaan sai nupin sekasin. Joistakin ne tuli sokeiks ja jos kävi hyvä säkä, delasvat veks.
Nää kunnon puliukot ja roskisdyykkarit siivottiin veks Stadista, veks paheksuvilta katseilta, joskus 60-70 luvulla. Muistan kuulleeni juttuja, ett ne pitäis siirtää johonki saareen tai jonnkekki nykyisen kalasataman huudeille. Se oli sellast urbaani legendaa vaan.
No se siitä. Mun piti kertoo stoori noist nykyisit spugeist. Vanhat häippäs siis uuden sukupolven tieltä. Ei niist vanhoist ollu muutaku estettinen haitta. Ei ne käyny kehenkään käsiks, ei potkinu ketään, eikä raiskannu. Joskus joku saatto pyytää ohikulkijalta snadisti hynää. Tää uus sukupolvi, ei tarvinnu kriguu saadakseen elinikäisen trauman. Duuni ei ollu kliffaa, tai sitä ei ollu saatavilla. Työttömänä ei selvin päin sietäny itseään, eikä toisiakaan. Meukkas känniss, tai pilvess pitkin gartsoi ja puistoi. Flaidas keskenään ja huuteli rivouksii ohikulkijoille.
Mä olin duunissa Eerikinkadulla. Yhteen aikaan tsittasin kolmanness kerroksessa. Näköala oli siihen kolmiopuistoon: Albertin-, Eerikin- ja Lapinlahdenkadun välissä. Albertinkadulla oli viinakauppa.
Kun nää nuoret joutomiehet oli saanu sossusta fyrkkaa, ne majottu bissekorin, tai muun brenkun kanssa, siihen puistikkoon. Korit jemmattiin puskiin ja tsitattiin penkeille leedipäivii viettämään. Skidit oli leikkimässä hiekkalaatikoilla siin samass puistoss. Ne näki kaiken sen minkä minäkin.
No minähän näin, vuosien varrella koko elämän kirjon. En kuitenkaan synnytystä.
Kassialmoja oli näiden sburgujen seassa harvemmin, mutta joskus sentään. Kerran jäin katsomaan kun yks tällanen tuli pyytää karbaaseilta ryyppyy. Ilmeisesti se makso suihinoton, sillä vasta kun yks niist kundeist oli hoidettu, se sai ottaa flindarista huikan. Sill samall penkillä, toimitettiin kerran Juicen biisin pyhä toimitus. Lähetys-saarnaaja-asennossa. Aamu akti. Joku duuniin kiirehtivä mieshenkilö kävi keskeyttämässä touhun.
Siin puistossa kävi lähes päivittäin yks vanhempi lyyli. Sill oli musta leveelierinen hattu ja jonkinlainen viitta ja kaks tsebaa, kun sen klabbit ei oikein skulannu. Ja sit ku se oli oikein fyllassa se kaatuili. Tai ehkä se oli vaan niin klesa, ett se kaatuili sen takii. Kerran mä satuin just tsiigaa fönäristä ku se lens selälleen. Siinä se makas helmat hampaissa ilman stringejä tai raappahousui. Klabbit kauheill mustelmilla ja äijät yritti saada sitä pystyyn, pikkuskiditki tsiigas monttu auki tätiä. Joku soitti poliisit. Ne vei sen mukanaan, mutta jonku tunnin päästä se oli taas siell puistoss.
Joku ties kertoo, ett sitä sanottiin Kreivittäreks? Tai Herttuattareks, joku sen tapainen ”lempinimi” sillä oli.
Näki siellä joskus jotain, joka sai sgriinaamaanki. Kerran siihen keräänty enemmänkin dokuja. Vilkasin ikkunasta, aina silloin tällöin, ett mikä kokous siell on meneillään. Yhdess vaiheessa siihen tuli kundi, uudess värikkääss pusakassa, oli kai saanu sossusta rahat, se oli ku papukaija varpusparvessa. Sill oli kassi täynnä viinaksia, niitä ne rupes divaamaan päivän mittaa. Hakivat kai välillä lisääkin.
Iltapäivän puolella porukka staijass siell puistoss edelleen, huoju ja tuuppi toisiaan. Pientä rähinää oli meneillään. Sitt sitä ”papukaijaa” alko kusettaa. Ensteks sill oli vaikeuksii anorakin vetskarin kanssa, housujenki vetskari tais jumittaa. Onnistu se viimein, mutt silloin joku kavereista horjahti sen päälle, ja kundi kaatu kesken stritin, löi otsansa kanttikiveen, joka reunusti pensaita. Siltä tais mennä taju hetkeks, sitt se nous ylös, pyyhkäs otsaansa. Siitä vuos aika lailla bludee.
Kundi oli niin jurriss, ettei varmaan tsennannu mitään kipuu. Muttku sen stritti oli vielä kesken se otti sladdin handuunsa, silloin se hogas verisen handun ja sladdin. Ressukka sai hirveen hepulin. Kundi vaan pyöri paikallaan ja huus jotain kavereilleen. Kundit tsiigas sitä ja sen sladdii ja selitti jotain. Luulen että, ne kerto kaiffarille, ett sill on ventti otsassa ei hepissä. Rauhottuhan se lopulta, mutt se uus anorakki oli karsees kunnossa.
Paljo muutakin hendass, niiden kahdeksan vuoden aikana, ku olin duuniss siin Albertin ja Eerikingartsan kulmass. Tsitatessani yläkerroksissa, näin muutamia traagisia putoamisiakin, mutta ne on sitt ihan eri stoorei. Rantsu.