Rakennuspohjaa paremmalle suomalaiselle yhteistyölle

Vuoden 2017 äänitemyynnin raportin esitystapa oli selkeä ja hyvä  

 

Riveille ja rivien väliin mahtuu kuitenkin paljon rumuutta. Kolme ulkomaista levy-yhtiötä jakaa 94% kansan karttuisan käden antia.

 

Olen kovasti odottanut, koska nämä kustannuksista vapaat digitulotnäkyvät näiden yhtiöiden verotettavassa tuloksessa. Sitä päivää en usko näkeväni, koska heillä ei ole sosiaalista velkaa Suomelle.
Moraalistakaan ei voi puhua, sillä jotkut musiikkialan ammattilaiset suorastaan hurraavat heidän hyvää performanssiaan.

 

Mitalin kääntöpuoli on, että suomalainen setelivirta häviää ensin pääosin Ruotsiin ja sieltä rojaltilaskutuksena parhaan verokohtelun maahan.

 

Levyjättien täkäläiset menot hoituvat yhä  fyysisellä myynnillä, n. 9 milj. €:n Gramex tuloilla ja jopa valtion tuilla, jotka ohjautuvat 94% voimasuhteella ulkomaille!

 

Alan työllisyyden rahoituspohjasta on hävinnyt satoja miljoonia euroja vertailuna 80-luvulle.

 

Tilitysmäärästä voi laskea, että suoratoisto on tavoittanut reilusti alle 400 000 maksavaa käyttäjää. Karu luku, sillä fyysisiä levyjä on voinut ostaa enää alle 0,2 kpl /capita, kun luku parhaimmillaan lähenteli kolmea.

 

Miten yli 90%:n väestöstä on palveltu? Meiltä puuttuu kokonaan kuluttajalähtöiset kotimarkkinat.

 

Tätä huolta jakamaan tarvitaan kulttuuri-, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö ja kaikki musiikin etujärjestöt.

 

Vastakkais- ja reaaliajatteluleirien edustajat Hjallis Harkimo ja Mikael Jugner ovat oikealla tiellä. Tässäkö on todellisen Jytkyn tekijät?!

Toivon, että pelkkä herätysliike auttaa tukemaan uutta poliittista johtajuutta.

 

Erilaiset verkosto- ym. kytkennät ovat ainakin ääniteteollisuudessa jakaneet kakun 94% / 6 % suhteessa Suomen tappioksi.

 

Kaikki tekijänoikeuksiin liittyvä asianajo on kuitenkin perustunut tekijän aseman vahvistamiselle. Vahvin voitti demokratian.

 

Vielä 80 -luvulla 100% suomalaisen äänitteen tuotosta palasi tänne rikastamaan kulttuuriamme ja sen tekijöitä.

 

Poptori Oy

 

Erkki Puumalainen

Toimitusjohtaja

 

 

Lue uusin tilasto http://www.ifpi.fi/uutiset/arkisto/aanitemusiikin-kokonaiskulutus-yli-8-prosentin-kasvussa

 

 

POPTORIN SUOMI TEKO

 

Erkki Puumalainen

+358 50 62515

Malmin raitti 17 00700

http://poptori.com

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *