Tämmönen stoori nyt
.
Kuva: Rantsu
Pukki ja minä
Tästä tapahtumasta on kulunu jo 40 vuotta. Meikäläiselle ei tapahdu enää mitään kliffaa, joten pitää pistää ikivanhoi minnauksii plugattavaks. Katsotaan tapahtuisko Pärnun redulla jotain, mistä skrivaa.
Mun nuorempi systeri (sekin paljasjalkanen stadilainen), budjas joskus Perniössä. Se tykkää elukoist, niiku minäkin. Niill oli omakotitalo ja sbuli tontti, joten niille kerty niit elukoita, enemmän kun tarpeeks. Nyt niill on enää yks sussari.
Mutt sinä kesänä, josta nyt skrivaan, niill oli Sara-sussari, kaks kanii, Signe-lammas, Teuvo-vuohi ja kanoja. Oikeastaan niill oli enää yks kana, ku haukat oli harventanu ne siihen yhteen.
Systerin haussi oli sellanen vanha kummitustalo, jossa hiiret ja rotat kävi välill Saran kupilla skruudaamassa sen safkat. Kyllä ne yritti päästä niistä eroon, vaan aina ne jostain keksi tulla sisään. Mä ehdotinki ett hankkikaa fretti Tai katti. Eivät hankkineet. Kaikki ei oo kissaihmisii. Eikä fretti!
Pitsku oli sellanen villiintynyt nokkos-, omanapuu-, ja marjapensastarha jossa valkokukkainen elämänlanka kääri kaiken yhdeksi valkokukkaiseksi sekamelskaksi. Pitskun ulkorakennus oli kliffasti kenossa ja näytti milloin tahansa lysähtävän kasaan. Kaiken ihanan sekamelskan keskellä oli purjevene, joka odotti ostajaa. Siihen oli liekaan kytkettynä Signe-lammas
Hiukan kauempana Teuvo-vuohi oli sidottuna traktorin ulkorenkaassa. Se oli kätevää. Kun pässi oli parturoinu sen alueen gresasta, se juuri ja juuri jakso raahaa sen seuraavaan skruudis mestaan. Yksinäinen kana poukkoili pihalla ja katseli välillä epäluuloisena taivaalle. Kahdellan kanilla oli omanapuun alla, verkkoaitauksessa oma koppi, jossa ne goisas.
Kerroin tän siks, että saatte kuvan siitä miljööstä, missä sitten tapahtui. Tulin sinä päivänä moikaamaan siskon familii, päälläni punainen, uusi haalariasu. Ne oli silloin muodissa. Oli kaunis aurinkoinen päivä ja Sara haukku ja pyöri meidän ympärillä, sille piti napsauttaa voikukan kukkia, joita se sitt nappas ilmasta. Signe ja Teuvo tsiidas kauempana, ku Sara teki taidokkaita ilmahyppyjä. Signe näytti niin södeltä sillä purkkarin vieressä päätin sille voikukan lehtiä. Se oliki skruudannu kaikki voikukat botskin ympäriltä.
Sitt Teukka, se vuohipukki hogas, ett Signe saa skruudist ja päätti tulla osingolle. Se sai jostain ylieläimelliset styrkat, ja lähti luudaa mua kohti! Traktorin rengas pomppi vaan ilmassa puolelta toiselle. Se ainokainen kana juoksia siinä edestakasin kaakattaen ja pääsi kuin pääsikin pukin jaloista veks. Mä otin hatkat, lähdin juoksee kämpille. Sara yritti estää Teukkaa pääsemästä mun kimppuun ja tarras sitä sarvesta. Siinä se roikku jarruna, mutt sekään ei paljo hiljentäny vauhtii.
Mä pääsin ulkoportait kuistille, kun se hullu pukki nappas vielä punaisen pelargonian rapun pielestä ja yritti mun perään, mutta se ei jaksanu vetää Saraa ja traktorinrengasta kuistille saakka. Se tuijotti vaan mua saatanallisine silmineen ja syljeskeli pelargonianpaloja kitusistaan. Systeri piteli nauruaan ja ihmetteli kuinkas se Teuvo nyt noin? Sehän maailman kiltein vuohi.
Systeri päästi Teukan renkaasta ja pisti sen omenapuuhun liekaan. Pukki kyttäs mua kaiken aikaa silmät leimuten. Se yletty nipinnapin nousemaan kanikopin päälle, vaikka köysi sen kaulassa kiristi niin, että hengitys korisi. Siinä se polki sorkillaan kanikopin kattoa ja tsiidas (olkapäänsä yli )mua ku mielipuoli. Ja puput poukkoili pitkin verkkoaitausta ihan vauhkoina.
Meille jä arvotukseks, oliks Teukka Signelle kade safkasta, vai ärsyttiks mun punanen haalari sitä – kun se nappas vielä punaisen pelagoniankin? Se jä arvotukseks, mutta ollaan kyllä sgriinailtu sitä monet kerrat. Mietittiin, ett täst tulis kliffa sketsi.
Rantsu