Tänään 1.4.1967 taisi olla kevään lämpimin päivä. Ainakin mutsi sano niin. Sen mielestä meidän piti lähtee eväsredulle, vaikka vielä oli snögeä maassa. Mä sanoin mutsille, et on dorkaa lähteä rantsuun tsittaa lakanan päälle, ku on vielä skönekin jäässä. Mutsi sano, et ku kunnolla vetää kledjua ylle, niin kyllä siellä tarkenee. Mä olin erimieltä ja niin oli faijakin, mutta mutsin kanssa ei olla erimieltä. Ei ainakaan ääneen.
Mä ja mun faija, foto: meidän hima-albumista
Niin me sitten lähdettiin. Me asutaan melkein rantsussa, ku toi saunalahti on tossa kaltsin takana. Mut meidän pitää kuitenkin kävellä aika pitkälle, kun Rissasen talo on välissä. Rissanen on vanha sotaratsu. Sillä on pihalla paljon fiblupuita. Me käydään aina syksyisin keräämässä fibluja sen puista. Rissanen on laittanut sen himan ympärille verkkoaidan, jotta ei päästäisi pöllimään niitä. Vaikka ei me oikeasti pöllitä, me vaan snadisti londataan. Jos Rissanen näkee sen puissa skidejä, niin se ampuu haulikolla suolapateja. Se on ihan hullu äijä. Kanervan Tomppa sai kerran kintuille äijän ampumia suolarakeita ja Tompan jalat oli täynnä pieniä suolakiteitä, jotka upposivat sen ihoon. Ei ne syvälle uponnu, mut lekurissa se joutu käymään. Tompan faija ilmoitti pollareille, jotka meni Rissasta kuullustelemaan.
Se sano, että sillä on oikeus puolustaa kotiaan ja omenoitaan varkaita vastaan. Pollarit sanoivat, että ei sitä sentään sovi haulikolla ympäriinsä räiskiä ja varsinkaan skidejä. Kasvatusmielessä se kuulemma suolaa kintuille roiskii. Siltä ei edes otettu haulikkoa veks, mutta varoituksen se kuulemma sai. Rissanen ei varoituksista välittänyt.
Rämmittiin kallioiden yli lumessa kohti rantsua ja faija kysyi mutsilta, että pitäisikö kuitenkin jättää redu keväisempään ajankohtaan. Mutsi sanoi, että tänään on niin kliffa ilma että olisi synti tsittaa sisällä, joten se käski pitää mölyt mahassa. Niin me dallattiin kolmisteen autiolle rantsulle. Mutsi levitti filtin lumihangelle ja kun me tsitattiin siihen, niin meidän perseet upposivat filtin mukana snögeen. Sitä oli ainakin nilkkoihin asti. Faija katsoi mua silleen ku koira katsoo isäntäänsä, alistuneesti ja heittäytyi filtin päälle. Mutsi sanoi, että nyt paistatellaan hetki auringossa, ennen kuin kaivetaan termarit ja smörgarit esiin. Sen silmilä peittivät uudet, kullanväriset aurinkolasit. Faijan mielestä mutsi näytti ihan särjeltä, mut ei uskaltanut sitä sille sanoa.
Mä en jaksanu tsittaa siinä lakanalla kovin kauan, vaan mä lähdin vähän dallaan rantsua pitkin. Mutsi sanoi, etten sais mennä pitkälle ja jäälle se kielsi menemästä. Mä kysyin, et miks en saisi jäälle mennä? Mutsi sanoi kevätjäiden pettävän helposti. Se epäili myös, että juuri tässä salmessa saattaisi olla kovia merivirtauksia, jotka heikensivät jäätä. Olikohan se tosissaan? Vaikka lahti onkin aika buli, niin se on korkeitaan parimetriä syvä. Talvisin se taitaa olla, ainakin rannoilta pohjaan saakka jäässä. Mä sanoin etten sitten mene, vaikka mä menen kuitenkin.
Jäällä on aika snadisti snögee ja siinä on kliffa dallata. Lähdin kälppimään botskilaitureita päin. Täällä on jotain seitsemän laituria. Yhteen kaijaan mahtuu ainakin kymmenen botskia. Nyt ne kaikki botskit ovat rantsulla väärinpäin. Joidenkin, varsinkin isoimpien botskien alla saattaa majailla jotain spurguja. Faija on sanonut ku mä kysyin siltä kerran, että mitä Arskat duunaa ku tulee talvi, niin faija sanoi, että ne muuttaa botskien alle. ”Eiks siellä sitten ole galsa, ku ei niissä ole seiniäkään?” Faija sanoi, että pressut pitävät tuulen loitolla ja spurgut pitää notskia koko talven, joten kyllä ne siellä pärjäävät talven yli. Mä en oikein snaijannut, et miks ne botskit sit ei syty eldaamaan, sillä mä en ole vielä ikinä nähnyt, et botskeissa olisi savupiiput botnessa. Se sano, että kyllä niissä talvisin on ja käski olla kyselemättä enempää. Mä kysyin, että niin ku et miks? Ai mitä miks? se kysyi.
Et niin ku, et miks ei saa kysyä? Faija sanoi, että sen pää on just nyt tosi klesa, eikä aivot toimi niin kuin pitäisi. Mä sanoin, et mutsin pää on aika usein klesa. Miten niin, se kysyi? Mä sanoin, että mä kuulen melkein joka yö, ennen kuin uni tulee, et mutsi sanoo faijalle, että sen pää on tosi klesa. Faija sanoi, että nyt naama kiinni kloddi ja käski mennä ulos futaamaan.
Mutta nyt mä en kyllä hiffaa yhdestäkään botskista savupiippua. Joskus musta tuntuu, et faija kusee mua linssiin. Tai sit se on tosi tyhmä.
Katsoin mutsia, joka istui filtillä ja selitti jotain faijalle kädet huitoen, kuin tuulimyllyn lavat. Mä en ymmärrä, miks sen pitää aina heilua niin paljon ku se puhuu. Monta kertaa ruokapöydässä kun se innostuu selittämään jotain tärkeetä jutskaa, niin pullot ja puntarit lentelee pöydältä. Faija on joskus sanonut, että jos mutsin kädet sitdottaisiin sen selän taakse, niin mutsi ei sais sanaa suustaan. Jotenkin mä snaijaan sen.
Laitureissa oli sellaiset korkeat verkkoaidat joissa on verkko-ovi, ettei niihin pääsisi sellaisia, joilla ei ole siellä botskia. Mutta nyt ku on talvi, niin laitureille pääsee jäätä pitkin. Kävelin jäätä pitkin kaijalle ja sen päähän. Funtsin et ois tosi mageeta jos meillä olis oma botski, mut mutsin mielestä on liian vaarallista skiglata snadilla botskilla joka vois kaatua ja hukuttaa kaikki kalsaan vodaan. Faijan mielestä mutsi studaa ihan kaikkea. Varsinkin sköneä. Mun eno oli hukkunut skidinä jossain Tammisaaressa, jossa ne oli viettämässä kesää. Mutsi kertoi, et Jösse oli ollu hyvä tsimmari jo ihan snadista asti, mut se oli pudonnut niitten botskista kun ne oli ollut nostamassa verkkoja. Virta oli ollut tosi kova ja se oli vienyt Jössen veks. Ne oli ettiny Jösseä monta tuntia, mut Jösse oli botnessa ja pysyi. Jösse oli ollu yhdeksän. Se löyty muutaman viikon kuluttua jostain rantsusta, kun fisut oli ensin skruudannu siltä öögat päästä.
Mä hiffasin puupaalut, joihin laiturit oli duunattu, olivat jo jäästä sulaneet. Vaikka jää olikin aika paksu, niin paalujen kohdalta ne oli jo sulat. Mä funtsin, et flöittään vähän porukoita. Katsoin taas leiriin päin ja mutsi selitti edelleen makaavalle faijalle jotain, eikä ne hiffanneet mua ollenkaan. Mä menin fikkaan laiturin taakse ja läiskytin kädellä vettä tosi lujaa ja huusin täysiin, et APUAA! MÄ HUKUN!
Tsiikasin kaijan alta mutsia ja faijaa, jotka ponnahtivat kuin vieteriukot ylös. Ne ravasi kaijaa kohti täysii, mutsi edellä ja faija aivan kannoilla. Mutsi huusi mun nimee ja käski pitää pää pinnalla. Mä vaan huusin apua, vaikka oli tosi vaikeeta kun nauratti koko ajan. Ne juoksi kaijaa kohden ja just ku ne oli ihan lähellä, mä nousin stondamaan handut levällään ja huusin täysii: Aprillii, syö sillii ja juo kuravettä päälle.
Mutsi pysähty kuin seinää ja faija törmäs mutsiin niin, et ne molemmat kaatu siihen jäälle. Mä vaan skriinasin täysii. Mutsi nousi ylös ja dallas teennäisen hitaastimun luo, kuin kyykäärmeen nielleenä. Mä en snaijannu, että miks se ei skriinannu. Mä sain muutaman kovan litsarin molemmille poskille. Mua ei naurattanu enää yhtään. Mutsi huusi mulle kurkku suorana, että mä oon tosi ajattelematon ja vastuuton pentu. Mun pitäis muka miettii ensin tarkkaan, mitä mä duunaan, ennen kuin duunaan. Mä sanoin tippa linssissä, että mähän jus funtsasin ensin. Se sano, että mä en muka ymmärtäny, millaisen kauhun mä olin siinä ja faijassa herättäny. Mä sanoin, että just sen kauhun takia se olikin niin kliffa jippo. Mutsi huusi pää punaisena, että hiljaa huligaani. Faija seurasi mutsia huvittuneena sen takana.
Ainakin faija ymmärtää hyvien jippojen päälle. Mutsi sano, et mä oon pilannu koko fantsun redun, että sillä ei ole enää yhtään kliffa fiilis. Mä ajattelin, että itsehän se oli pilannut koko päivän ku oli meidät tänne pakottanu, mutta mä en sitä sille uskaltanu sanoa, sillä muuten olis tullu uus litsari. Sitten me mentiin takaisin leiriin ja syötiin smörgarit ihan hiljaa. Mutsi sano, että mä en olis ansainnut kaakaota, jonka se oli duunannu sen kliffalle kundille. Mä meinasin just päästää suustani, että olisi sitten lähtenyt sen kliffan kundin kanssa tälle paska redulle ja antanut mun jäädä himaan kavereiden kanssa, mut onneks tajusin pysyä hiljaa.
Kun oltiin vähän aikaa tsitattu ihan hiljaa, niin mä sanoin, että meen vähän käveleen, niin mutsi sanoi, etten mee minnekkän. Mun pitää pysyä siinä niin kauan kun siellä ollaan. Mä sanoin, et ei oo yhtään reilua. Se katto mua älyttömän vihasena ja sanoi, että jos en just nyt pidä suutani kiinni, saan korvilleni. En mä halunut pitää suutani kiinni, mutta en mä halunnut lisää litsareitakaan, joten tsittasin tuppisuuna.
Kohta faija sanoi, että eiköhän tämä redu ollut tässä ja mutsi katsoi faijaa ja sano, että pitääkö sillekkin antaa ympäri korvia. Faija piti kerrankin päänsä ja sano, että jos mutsi haluaa jäädä tähän, niin jääköön, me mennään Paven kanssa himaan. Mutsi katsoi faijaa ja mua vuoron perään. Sitten se antoi periksi ja me lähdettiin veks sieltä.
Mutsi ei puhunut mulle eikä faijalle koko päivänä, mutta illalla se sanoi faijalle, että sen fiba on klesa. Se oli saanu jonkun tulehduksen rantsussa. Faija sanoi, että ehkä oli liian aikaista lähtee redulle rantsuun, mutta mutsi räjähti faijalle päivän olleen juuri hyvä, mutta Pauli Tapani pilasi koko redun. Siitä se tulehduskin oli tullut.
Faija puolusti mua ja sanoi sille, ettei se tulehdus nyt Paven syytä voi olla. Mutsi huusi, että on se. Sitten se sanoi mun olevan himarestissa koko huomisen päivän, vaikka on sunnuntai. Mä sanoin, että mun pitää päästä Repen ja Jyvän kanssa skrinnaamaan, kun niillä ei ole skolee huomenna. Mutsi sano, että kotiaresti on rangaistus huonosta käytöksestä. Mun mielestä mutsi on joskus tosi dorka. Tänään se oli just sitä.
Hannu Seppä