Funtsasin täss yks päivä mitä sitä skrivais, jotain joka vois kiinnostaa pluggaajaa. Tuli mieleen yks mun ekoja duunimestojani: Turkiskeskus Rannell. Olin siell konttorissa duuniss 60 luvun alussa. Rannel oli turkistukkuliike, joka tsöbas turkiksii, duunas ja blisas turkkei. Siell kävi tavaratalojen ja sbulimpien kledjukauppojen omistajii ja sisäänostajii valkkaamass turkkei putiikkeihinsa. Rannelin yks merkittävä asiakas oli Sara Hilden. Se tsöbas sesongin Krimi, biisami-, myyrä- murmeli-, sähkökani-, ja kultalammasturkit meiltä. Noi on tossa abaut hintajärjestyksessä, kalliimmasta halvimpiin.
Sara Hilden oli jiftiksessä taiteilija Eerik Enrothin kanssa. Se oli joskus meggess, tsittas siell konttorissa usein jurrissa ja veti röökii. Niiden myrskyisäst liitost liikku kaikenlaist juoruu. Erik oli Saraa nuorempi ja muijansa tossun alla. Sara oli mustasukkanen ja sulki Eerikin lukkojen taakse, ettei se päässy ulos rilluttelemaan.
Joskus myöhemmin mä kuulin, ett ne eros eikä Erik saanut yhtään omaa teostaan avioerossa. Sara oli toki Eerikin mesenaatti ja bungannu kaikki Eerikin kulut. Ostikin tauluja sitä myöten kun ne valmistu. Ei taiteilijall ollut nokan koputtamista. Erikin duunit on uskomattoman upeita ja Sara snaijas taiteen päälle. Jos multa froogattais, niin mun mielest Eerikin duunit vetää vertoja Picassolle. On viel parempiiki.
Mulle on jääny Erikistä yks kliffa muisto, kun se kerto mulle sen dogista. Oiskohan se ollu joku spanieli. Sill dogilla oli niin galsa kirsu, ett heti ku se tuli pitskulle muut dogit meni heti tsittaamaan. Sit se osas stritaa juostessaan yks klabbi ylhäällä. Sara ei tykänny yhtään noist tarinoista, mulkas siippaansa kiukkusesti.
Mä pakkasin niiden tsöbaamat turkit sbuleihin ruskeisiin pahvilodjuihin. Ja sit Sara komens: -No niin, nyt mentiin! Erik, rööki suupielessä, otti lodjut ja seuras kiltisti muijansa peesissä. Minä luudasin dörtsii öpnaamaan ja hissii tilaamaan.
Kantsuu käydä tsiidaamassa Enrothin töitä kuvina netistä, tai Sara Hildenin taidemuseossa. Suosittelen.
Rantsu
