Olin jotain viis tai kuus, en skolessa vielä. Meikun kundien yks kliffa harrastus oli brännata filkaa flindan sisällä. Lähti kova tussaus kun filkka syttyi flindan sisällä. Manskulla asuvalla oli yks loistava filkkamesta lähellä, mutta kuitenkin viisvuotiaalle kaukana: Pasilan – Ilmalan kaatis. Samassa mestassa on nykyisin VR:n buli varikko. Mutta tuolloin yli viiskytvuotta sitten kaatis oli jokaisen pikkukundin taivas.
Me snaijattiin juttu: Yle käytti siihen aikaan tietysti filkkaa, ei mitään bittejä tai kovalevyjä. Ja ne stikkas ylijäämäfilkkaa suruttaa kaatikselle. Ja me haluttiin tietty sinne, vaikka mutsit ja faijat oli ankarasti kietänyt koko jutun. Sekä brennaamisen että kaatiksella dyykkaamisen. Kaatikselle oli vähän vaikeaa päästäkin, mutta me liftattiin Manskulta suoraan kaatikselle roskakuskien kyydissä. Peukku ylös ja pitkänokka-Sisu kuljetti meidän kolme pikkukundia suoraan Ilmalan kaatiksen portista ineen.
Siellä me dyykattiin ja hittattiin tieyysti filkkaa ihan poskettomasti. Fikat oli pullollaan filkkarullia.
Himaan täysin laittomalta keikalta tultiin tietysti pitkänokka-Sisun kyydissä. Mutta sitten sattu, että sattu oikee stydisti. Me hypättiin kaatiksella roskakuorkin kyytiin. Kuski vetäs semmosesta vivusta dörtsin boseen, mutta perkule mä istuin laitimmaisena ja mun peukalo jäikin sinne Sisun dörtsin ja dörtsin karmin väliin. Vittsi että se sattu. Mutta koska me oltiin täysin kielletyllä keikalla snadi-Olli oli ihan hiljaa. Koko matkan Ilmalasta Mansku 83-85:n eteen mun peukku oli siellä Sisun dörtsin välissä. Sattu.
Vihdoin perillä kuski avas sen dörtsin ja mun peukku oli vapaa. No me kuiteski juostiin klitsuun ja piilotettiin filkat sinne ja sitte himaan. Siellä mutsi tietysti hiffas, että jotain on pielessä. Kai me döfätiinki kaatikselta vähän, mutta kun mutsi näki mun peukalon se kauhistui. Peukku oli turvoksissa ja kirjava kuin mikä. Siiitä mentiin lekuriin sassiin. Tietysti tuli peekoota ja ankarat kiellot mennä kaatikselle enää koskaan. Faija ei antanut säälistä vitsaa, koska mun peukku oli tosi klesa pitkään. Mutta ne filkat venttas mua siellä klitsussa…