Mun laiffin stoori (osa I, 1950-luku)

Mä oon nakuklabbi stadilainen. Villa Annala Gammeliss oli mun hima. Faija oli kauppapuutarhuri ja me viljeltiin keväisin salaattii, retiisii, tillii, persiljaa, porkkanaa ja kaikkee skruudattavaa rehuu. Kasvilavojen lämpöö duunattii stadin jätekuormilla, jotka roudattii lavojen alustaksi ja maatuessaan anto lämmön. Ympäristöongelmii ei siihen aikaan funtsittu.

Kriguaikana meidän rehut, milkkis, smörre ja kötti kelpas ”Stadin Bosseille ”, jotka hienoilla fiudeilla tsöras meidän pitsku. Se oli suoraa handelii puutarhast pöytään.

Krigun jälkeen skujattii hevosella aamuvarhain kesäisin Kauppatortsalle, joka oli sillo tukkutori. Hevonen osas reittinsä niin hyvin, et otettii faijan kans päikkärit kärryillä. Liikenneruuhkist ei ollu tietookaa siihe aikaa.

Ku mä täytin 17 vuonna 1954, sain erikoisluvalla kuormurisetin ja siit lähtien tsörasin yksin kauppatortsalle blisaan meidän tuotteita. Se oli mun elämäni paras kauppaskole. Siihen aikaan oli kaikilla kauppaketjuilla, – Elanto, HOK, Varuboden, Talous-Osake-Kauppa, Tuote-Välitys, Kontio & Kontio, – omat vihannesostajansa ja -varastonsa. Tukkutorilla handelii tehtii suoraan fiudeist. Blisattavaa oli hintsusti tuontii ei ollut ja varsinkin keväisin kysyntä ylitti tarjonnan. Ostajill riitti vipinää kun piti varmistaa tavaran saanti.

Handeli sai virallisesti alkaa klo 7.00 aamulla. Torikahvila, jota piti nykyisen Anja Snellmannin mutsi, sai avaa jo klo 6.00. Siellä myyjät ja ostajat tsittas vierekkäin ja teki handelii etukäteen. Se jurppi toriskoudee, joka kävi vaklaamass ettei kellään ollut muistilehtiöö esillä. Mä skrivasin usein kämmeneen sovitut handelit. Keskikesällä viljelijöitä oli tulossa neljä kertaa enemmän kuin tortsall oli paikkoja puutarhureiden fiudeille. Pääriviin mahtu 75 fiudee. Loput joutu ”Porvoon torille” Kolera-altaan luokse. Mä opin nopeest, et mun kantsi pyrkii fiudejonoss pääsee Pohjois-Espan ja Aleksin väliselle kartsaosuudelle Unioninkadulla. Se taas tarkoitti sitä et mun piti nousta aamuisin klo 3.00… Kylmäkalusteita ei siihen aikaan ollut, jäämurska oli ainoa jäähdytysaine. Sitä blisas Jää-Nymanniksi ristitty yrittäjä, joka talvella sahas jäätä Vantaanjoesta ja varastoi ne joentörmälle sahanpurujen alle. Hän oli muuten Peter ”Uutisvuoto” Nymannin iso-iso-isoisä.

(artikkelikuvan teksti: Kauppapuutarha V. Liemolan auto kuvassa oikealla oleva kaksivärinen Ford kuorma-auto.)

Lasse Liemola, stadilainen pienyrittäjä

Kategoria(t): Arkisto, Blogi Lasse Liemola Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *