Helsingin kaupungin rakennusvirasto toteuttaa parhaillaan Töölönlahden väliaikaista puistoa kaupunginhallituksen viime vuoden kesäkuussa hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Töölönlahden etelärannalta on poistettu puustoa ja vesaikkoa tulevien puistorakenteiden alta (laituri, hiekkaranta, hulevesiputken purkualue), puistokäytävien uusimisen ja pilaantuneiden maiden poiston takia ja kaksi huonokuntoista raitaa puistokäytävän reunasta. Lisäksi on poistettu harmaaleppävesaikkoa, jotta isommat puut saisivat paremmat kasvuolot ja näkymien avaamiseksi.
Kaupunki istuttaa puistoon 193 uutta puuta olemassa olevan puuston täydennykseksi. Tämä työ on käynnissä. Pilaantuneen maan kunnostuksen takia poistettujen puiden tilalle istutetaan tervaleppiä. Lisäksi puistoon istutetaan erittäin suuri määrä muuta kasvillisuutta, kuten 895 kääpiövuorimäntyä, 253 kääpiöpunapajua, 650 tyrnipensasta ja satoja muita pensaita sekä tuhansia köynnöksiä, perennoja ja sipuli- ja mukulakasveja.
Julkisuudessa esitetyt epäilykset puistosuunnitelmasta poikkeavista toimista ovat ilmeisesti saaneet alkunsa siitä, että suunnitelmakartassa nyt huomiota herättänyt alue on merkitty ”säilyväksi lehtipuumetsiköksi”. Paikalla säilyy lehtipuumetsikkö, mutta merkintä ei tarkoita, että alue jäisi kaikkien toimenpiteiden ulkopuolelle. Suunnitelman mukaan ”olemassa olevaa puustoa pyritään säilyttämään siellä, missä se tasauksen ja toimintojen puolesta on mahdollista”. Näin myös menetellään. Puisto valmistuu keväällä 2016. Olen vakuuttunut, että lopputulos herättää laajaa tyytyväisyyttä. Kiitos kaikille yhteyttä ottaneille aktiivisuudesta.
Pekka Sauri