Ollaan siipan kera joskus funtsittu, et staijattaiski joulu landella. Ainaski ennen ku meistä jompikumpi skolaa jengistä veks. Mut nää fitin realiteetit on sit skotannu alas tän söden ja bulin idiksen. Sikski ku meitsi on näitä tosielämän antisankareita.
Funtsin usein, et sit ekaks landella aattona skruudattais riisipuurot aamuhämärissä, ku noi kynttilät födais tota iloo ja rauhaa tähän koristeltuun hämärään tupaan. No, varmalla toi puuro brennais kuiteski botneen, ku unohtais tän hemmetin raamatullisen rauhan keskellä sitä riittävästi vatkaa.
Duunattais sit, ku tää karmee puurokatastrooffi oiski förpii, landemestasta reduu Prinkkalan talon pitskulle Åbuun, lysnaan livenä toi joulurauhan julistus. No, sit ennen Saloo joduttais kuiteski duuna uukäännös takas mökille, ku vaiffi alkaiski studaan, et jäiks nää kynttilät eldaan.
Siippa latais bulin syytöksen, et meitsin snadi hatutus tuuppi sitä, et hariappii nuttu niskaan ja menoks, oiski niinku saanu sen keskittymisen herpaantuun ja saanu tän fitin epäluulon sille aikaan.
Sit siellä tihkusateessa kitumisen ja tän Åbun vanhan tortsan ja tän joulumieltä bulisti skruudaavan parin timman värjöttelyn jälkeen, niin oisko sit mukamas meidän perheessä toi joulurauha födannu. Sit ku toi virsi ”Jumala ompi linnamme”, olis sjungattu niin klabbit jäässä, ku oisin varmallaki bludannu johki helvetin skrubuun, vihdoin skujattais takas vaisuina mökille viettään harrasta joulufestii.
Jouluaamu ku sit valkenis. Sori ei ehkä kunnolla valkeniskaan, mut silti ku treenaisin tihruu mökkifönarista pitskulle, niin snadisti varmalla pettyis, ku ei pitsku ollukkaan kietoutunu valkovaippaan, eikä hepo virma venannu, et se kulkusten helkättäissä, liinaharja hulmuten, kiidättäis meidät Suomusjärven upeeseen stebutsyrkkaan, lysnaan joulupäivän aamuista sakramenttii.
Varmalla jenggiki nyt jo starttaa snaijaan, et mitä nää fitit realiteetit jotka tuhoiski tän landejoulun vieton, voiski olla. Et ihan nastaa sittenki finaalissa taitaiski olla, et vietettäiski joulufestii taas meidän friidun ja sen fämilin kera, niitten himassa Jätkässä. Sikski, ku nää lapsenlapaset vielä ihan intona on jaksanu venaa hautsikkakäyntii Honkikselle ja Malmille stendaan kynttilät, sit ku on kinkut ja lodjut skruudattu ja lahjat öpnattu.
Täähän maisema ois ollu se, mitä landella fönarista oiski varmalla kaihonnu.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma