Ole hyvä Helsinki – helsinkiläisten kuvittamia kaupunginosien tunnelmia metroasemille

Kuva; Helsingin kaupunki / uutiset

Kuva; Helsingin kaupunki / uutiset

Metroasemat saavat uutta ilmettä helsinkiläisten työstämistä valokuvista, jotka kertovat eri kaupunginosien tunnelmasta. Helsingin kaupunki on antanut yli 200 raiteiden takana olevaa suurta mainostaulua kaupunkilaisten käyttöön Ruoholahden, Rautatientorin, Sörnäisten, Itäkeskuksen ja Kontulan asemilla. Näyttelyn avajaistapahtumassa lauantaina 3.9. Hurjaruuthin sirkushahmot vievät metromatkalle teosten luo. Kaupunginosien tunnelmien keruu jatkuu syksyn aikana Helsinki-kanavalla videoiden muodossa.

Näyttelyn avajaiset ovat metrossa lauantaina 3. syyskuuta kello 13-16. Tapahtuman avaa Rautatientorin metroaseman Kompassiaukiolla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

 

Kuva; Helsingin kaupunki / uutiset

”Helsinki on vaikuttavien ihmisten, tekojen ja kohtaamisten kaupunki. Yksi kohtaamispaikka on juuri metro, joka kulkee omaleimaisten kaupunginosien läpi. Metrotaideprojektin valokuvat ovat upeita väläyksiä, jotka kutsuvat tutustumaan uusiin naapurustoihin ja laajentamaan omaa Helsinki-kuvaa”, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sanoo.

Teoksissa näkyy etenkin lasten ja nuorten näkökulma kaupunkiinsa. Rautatientorin seutua ja Kontulaa ovat kuvanneet Helsingin kaupungin kesätöihin palkkaamat nuoret, ja Itäkeskuksen ja Ruoholahden asemien ilmeen ovat luoneet Suomen valokuvataiteen museon valokuvausleireillä olleet 7-14 -vuotiaat lapset. Sörnäisten aseman kuvitus toteutettiin useissa avoimissa työpajoissa muun muassa palvelukeskuksissa ja kaupunkitapahtumissa. Niissä ikähaitariin mahtuivat niin leikki-ikäiset kuin vanhukset.

”Mainospaikkojen antaminen kaupunkilaisten käyttöön on mahdollisuus elävöittää metroasemia ja tuoda esiin niiden omaa luonnetta. Asemat nivoutuvat samalla voimakkaammin osaksi oman alueensa ja asukkaidensa identiteettiä”, sanoo HKL:n palvelukehitys- ja viestintäpäällikkö Elina Norrena.

Helsinkiläisten omat kokemukset ja visiot kaupungistaan halutaan nostaa yhä vahvemmin esiin niin katukuvassa kuin muutenkin. Eri kaupunginosien tunnelmien keruu jatkuu syksyn aikana videoiden muodossa Helsinki-kanavalla (helsinkikanava.fi). Jaa oma Helsinkisi: oma.helsinkikanava.fi.

Helsingin kaupunginkanslian vetämä pilottihanke on toteutettu yhteistyössä HKL:n, nuorisoasiainkeskuksen ja kulttuurikeskuksen kanssa. Kummitaiteilijoina projektissa työskentelivät Heidi Lunabba, Kastehelmi Korpijaakko, Tekla Inari ja Patrik Rastenberger.

Lisää aiheesta:

Avajaiset alkavat Kompassiaukiolla, Rautatientorin metroaseman sisäänkäynnin luona klo 13.00 ja jatkuvat metrossa seuraavasti:

  • 14.08 Metroon Rautatientorilla
  • 14.26 Saapuminen Kontulaan & näyttely
  • 14.43 Metroon Kontulassa
  • 14.47 Saapuminen Itäkeskukseen & näyttely
  • 15.02 Metroon Itäkeskuksessa
  • 15.12 Saapuminen Sörnäisiin & näyttely
  • 15.31 Metroon Sörnäisissä
  • 15.38 Saapuminen Ruoholahteen & näyttely
  • Teksti; Helsingin kaupunki / uutiset
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *