Se ei oo oikee skoobari.
Horjuin taas lördiksenä Hagiksen tortsan aamuborkalle tsögaa, treffaisko jonku gamlan frendin. Ku mä pääsin lähemmäs tsufekudjuu, ni siält kuulu ihan selvästi: ”…hän ei oo ooiigea gaubooii, jos naista ei voi saada miälestään.” Mä tsennasin heti tutun äänen ja sit perään stydin maniskan riffin. Ei voinu erehtyy, Harrika-Hasse oli äänessä. Hasse on starbu jonka laiffii fyllaa musa ja Harrikat.
Mä kiihdytin klabbit Konos-Vallun tahtiin ja ku pääsin kudjulle, ni hiffasin kauhukseni, et mesta oli fulsat ku Turusen pyssy. Onneks yks palli oli varattu Hassen maniskan lodjulle. Mä heivasin röyhkeesti lodjun pöydän alle ja tsittasin pallille. Samassa Hasse slyyttas biisin ja jengi alko taputtaa. Must tuntu siltä et ne taputti sille, ku mä tulin mestalle.
”Kato, mitä Hasse? Sitä on taas lähetty liikenteesee.” Mä moikkasin alkuun. ”Jehna, kato baana on kuuma ja sitä piisaa.” Stikkas Hasse. ”Otat sä lihiksen, mä bjyydaan?” Froogasin Hasselta. Se nyökkäs ku Koffin hevonen. Mä hamnasin ittelleniki mukin mokkaa ja lihiksen. ”No, kuis sä vedät nykyään J. Karjalaisen biisei?” Mä utelin. ”Ei, kyl mä aina oon digannu Jukkaa. Vaik sillon ku se duunas Lännen-Jukka platan, mä en heti digannu siitä. Must se raspikurkku oli niin feeluu, mut ku siihen tottu, ni olihan se ihan oolreit.”
Stadin staroja, piirros: OlliBull
Joku starbu huusi naapuripöydäst Hasselle: ”Hei, vedä se Jaguaari bluussi!” Hasse mulkas tyyppii, niinku Holkeri toimittajaa. ”Mä dokaan nyt borkkaa!” Mä vedin kans krybarin mokkaa ja jatkoin utelemist. ”Mitä sä funtsasit Jukasta sillon ku kuulit ekan kerran sen Kolme skoobarii?” Hasse nielas lihisbiitin borgan messissä. ”Must se oli aika huvittava biisi, mut Jukka osotti jo sillon, et se on oikee visionääri. Kato vuosii myöhemmin Hollywoodin tyypit duunas sen rainan Brokeback Mountain, joka kertoo niist homoskoobareist. Minnaat sä?” Hassen öögat flyysas skoijii huumorii. ”Joo, mä näin sen pätkän telkust. Mut ne jäbät oliki oikeit skoobareit, ku niil ei ollu gimulit miäles.” Mä todistin. ”Jebulis. Jukka ei oo viäläkää oikee skoobari. Ainaski sil on aika snygi donna himassa, vai mitä?” Mä stikkasin levottoman. ”Emmä sen donnist tiä, mut ku mä kuulin esan kerran sen Uudenkaupungin liskomiähen, ni mä luulin et se on jotain gamlaa kamaa. Must se kuulosti ihan samalta ku se Marjiksen Verinen mies.” Mä muussasin poskileegoil biitin lihistä, imutin sen tsufen kyydis alas lutkust ja kiusasin Hassee. ”Mitä miält sä oot täst Sydänlupaus-biisistä?” Hasse tsiigas haikeen näkösenä, vähän niinku ohi ja alko bamlaa. ”No, ohan se snygi biisi, mut ei ihan mun genree. Must noi tollaset loveskryytis-biisit on duunattu vaa sen takii, et varsinki gimulit diggais ja slumppais cd:n. Ei oikee futaa tämmöselle kopteriäijälle.
Hasse lyftas ylös pallilta ja kumars jengille lähtiessään: ”Kiitti veetusti ja anteeks kauheesti!” Sit se sullo maniskan rebaan ja lähti horjuu kohti tortsan laidalla staijaavaa Harrikaansa.
Mä jäin viäl venttaa, jos vaik joku tuttu frendi sattus viäl mestalle.
Näil sitä taas mennää, funtsailee OlliBull, nakuklabbi Valkan kundi
Olli Anikari
Tämä stoori on julkaistu Puolikaupunkia -lehden numerossa 16/13