Sörkän friidu

Oon Näkinkujan friidu, Sörkästä.
Faija oli sakilaiskundi Valkasta, stärä giba Kuntsilta.
Faijan vanhemmat budjas Byggan huudeilla,
Siltasaaressa. Paasivuorengartsalla.
Kiersi blude kuumana kaikilla, joka polvessa, ja rinnassa.
Faija hittas muijankin Stadista. Herulin siniöögaisen.
Ja nai sen. Siniöögaisen naisen.
Hiffashan pian jokainen, oli paksuna friidu Herulin,
ja onnesta sekaisin kumpikin.
Kanasta hittasvat lemmenpesän, budjasvat siellä ekan kesän.
Ja rakkaus roihusi saaressa, kiersi blude kuumana kropassa.
Synty skidi Kanaan, arvaat sen.
Sörkän friidu paljasklabbinen.
Löyty luukku Näkinkujalta, tuntu laiffi silloin niin kliffalta
Mutt kohtalo toisin määräs vaan,
piti faijojen lähteä sotimaan.
Himassa lysnattiin, mutsi ja mä, mikä on toi ihmesävelmä?
Se suden lailla ulvahtaa, talojen katoilta sireeneistä tulvahtaa
ja käskee jemmaan kiiruhtaa.
Bunkkeriin ei ehditty läheskään aina. Usein klitsussa tsitattiin pelokkaina.
Sluuttaahan sodat joskus, kuitenkin.
Pääs himaan vihdoin faijatkin.
Mutt ei tullu takaisin entiset ajat. Sai Suomi uudet itärajat.
Ei äijätkään ollu enää entisii, sodan muistot oli kait, liian läheisii.