Piirros: O.Anikari
Horjuin viime lauantaina tuubist Hagikseen aamuborkalle tsögaa, jos treffais jonku gamlan frendin. No siäl ei näkyny yhtää tuttuu lärvii. Varmaa jengi oli jääny himaan, ku keli oli aika fitti. Regnas jotain snögeskeidaa ja vodaa. Mä slumppasin mokan ja baislarin ja tsittasin tyhjään mestaan. Torin laitaa laahusti joku liikkuva jätesäkki ja veti perässään parii pikkusäkkii. Mä funtsailin omii juttui, ku pöytään tsittas kumman näkönen tyyppi. ”Olen Musta-Rudolf, Jumalan palvelija!” Pistävät öögat tuijotti läpi mun pään. Äijä tarjos handuu. Puristeltiin handut ja tuuletettii leegot. ”Olli, Stadin kundi.” Mä sain soperrettuu. Musta-Rudolfin rutistus oli ku peltisepällä. ”Voinko istua hetkeksi? Jalkani ovat alkaneet oikkuilla viime aikoina. Eivät haluaisi samoilla pitkiä taipaleita yhteen menoon.” Turisi tyyppi. ”Tsittaa vaa.” Mä kontrasin, vaik äijä oli ollu perseellään jo tovin. ”Olin toistakymmentä vuotta lähetystöissä Palestiinassa.” Stikkas Rudolf mustan pipon alta. ”Diplomaattihommissa, vai?” Froogasin. ”Ei suinkaan, vaan tein lähetystyötä. Käänsin islaminuskoisia kristikansaksi.” Stäräs äijä. ”No siinä sitä oli varmaan duunia?” Heitin, ku metskin jonkkaan. ”No, kyllä kyllä. Eivät ne helppoja aikoja olleet. Olin luterilainen pappi.” Äijä spräädäs. ”Mitäs kirkonmies tuumaa nykymenosta?” Härnäsin. ”En kuulu enää luterilaiseen kirkkokuntaan, enkä ole papin virassa toiminut vuosiin.” Ei äijä kyl papilta näyttänytkään. Musta-Rudolf olis käyny vaikka vaasalaisesta rantarosvosta. ”Nykypapisto on munatonta porukkaa. Sitä se tiesi kun vaimoihmisten sallittiin astella papin kasukassa saarnastuoliin.” Äijä hörppi pahvimukistaan jotain lotionia. Tsufee se ei ollu. ”Eihän kaikki papit tunnu diggaavan sitä että skremmat häslää pappina, mut ei nykyää monilla piispoillakaa killu skrebat klabbien välissä.” Mä tilitin, snadisti äijää kompaten. ”Kirkko on menettänyt otteensa raamatun alkuperäiseen sanomaan. Siellä missä hyvä toimii, siellä on myös paha aina läsnä.” Saarnas Rudolf. ”Nykykirkko kumartaa islamia, sen pahinta vihollista. Paholainen tuntuu pesiytyneen pysyvästi kirkkoomme. Papit ovat sekoittaneet ekumenia käsitteen. Suvaitaan mitä tahansa muilta uskonnoilta ja käytetään ekumenian käsitettä, käsittämättä sen alkuperäistä merkitystä.” Äijä tulitti pöydän yli. ”Mä en kuulu tsyrkkajengiin, enkä tsennaa noita ekumeenijuttuja, mut tunnut bamlaavan pravdaa.” Mä sain stikattua vodaa eldikseen. ”Mitäs duunia nykyään teet? Ainaki handua rutistit ku gamla brotari. ”Hohhohhoo!” Rudolf hohotti ja alko tilittää. ”Olin Palestiinan aikoihin kova vääntämään armwrestlingiä, siis kädenvääntöä. Kävin monissa merimieskirkoissa vääntämässä pikku kisoissa. En vuosiin kohdannut voittajaani. Olin silloin muutenkin viriili mies. Minulla on kaksitoista kupeitteni hedelmää.” Äijä jatkoi kummallista hohotustaan. ”Tosta vois päätellä että olit lestadiolainen pappi. Lessuillahan noita skloddeja on niin ku futisjengissä.” Yht’äkkii äijä lyftas ylös pallilta. ”Oli mukava rupatella.” Rudolf tarras mun handusta boseen ku kuristajakäärme. Ku se laski irti, mun oli pakko koklaa et futaaks handu vielä. ”Jumalan siunausta!” Äijä tuhahti ja lähti horjuu Hagiksen hallin siiduun.
Suulberi griinas jo snadisti molnin takaa, eikä regnannu, ku mä horjuin takas tuubin tunneliin.
Näil sitä taas mennää, funtsaa nakuklabbi Valkan kundi.
Juttu on julkaistu Puolikaupunkia lehdessä nro 7/17.
Teksti ja Piirros: O. Anikari
