Mun skidiajan himassa kans ihan intona, öpnattiin adventtikalenterii. Pikkubroidi, -systeri ja meitsi. Oltiin joteski kai saatu duunattu diilii, et jokaisella meistä oli hugi vuorollaan avaa luukku.
Ku meitsi oli jo kitunu Lapparin kansiksessa tokalle, niin nää systeri ja broidi vielä braisas lekarissa. Tällai sit jo toi korkeempi matematiikka oli jo mulla hyvin hanskassa. Tais ollakki eka ja vika kerta, ku toi laskentotalentti, joteski on jelppiny mua näissä mun elon kurveissa.
Minnaan, et monena adventtina, pystyin räknään nää öpnaushugit silleen, et toi tokaks bulein luukku, toi kolmetoista sattuki osuu meitsin hugigks avata. Jengihän tsennaa, et tän luukun jemmassa staijas, tää valopää giltsi, tää Luusia-neito.
Ton luukun 24, oli mutsi kaapannu, ku se oli kyllästyny meidän pilttien flaidikseen sen luukun omimiseks. Joka vuos aina sama snadi beibi heinillähärkien, Maria ja Joosef ja ne kolme Orientin smarttii jäbää.
Nää samat tietäjät, sit taiski skulaa nää pääroolit noissa Tiernapojissa. Oisko nykyään niin, et tääki ikiaikanen performanssi, on stikattu monen skolen joulufestissä narikkaan. Senhän on kait nykyään tsiigattu liikaa synffaavan joitain kulttuureita.
Teksti: Jaakko Koroma
