Moniosaaja Cris af Enehielmin näyttely avautuu HAMissa

Moniosaaja Cris af Enehielmin näyttely avautuu HAMissa
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Taidemuseo HAMissä avautuu tänään perjantaina Cris af Enehielmin teosten näyttely. Vahvaa naisnäkökulmaa tarjoava näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa painottuen 1980–90-lukujen maalauksiin.

Cris af Enehielm (s. 1954) tunnetaan provokatiivisen kuvataiteen tekijänä. Hän toimii myös näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana, tanssijana sekä puku- ja lavastesuunnittelijana. Esillä ovat myös af Enehielmin kaksi uutta monumentaalimaalausta sekä katsaus taiteilijan tuotantoon performanssitaiteen uranuurtajana.

Af Enehielmin läpimurto kuvataiteilijana tapahtui 1980-luvun alussa, jolloin hän loi groteskin ruumiillisen naiskuvaston. Vaikutteita taiteeseensa hän otti oman elämänsä lisäksi muun muassa. sarjakuvista, poptaiteesta ja mainosten naiskuvasta. 1990 -luvun vaihteessa naishahmot vaihtuivat myyttisiksi ikiaikaisiksi jumalattariksi kunnianosoituksena äitiydelle tai luontoäidille.

Cris af Enehielm on ollut keskeinen vaikuttaja suomalaisessa performanssitaiteessa 1980-luvulta alkaen. Hän oli mukana Fågel Fenix-, Les Mutiles-, Homo $-  ja Jack Helen Brut- performanssiryhmissä, viimeksi ääni- ja liikeperformanssiryhmässä Särjen äänessä.Yhteistä esityksille oli anarkistisuus ja sukupuolen käsitteen problematisointi.

Syksyllä HAMin julkisen taiteen määrärahoilla tilatut Cris af Enehielmin kaksi monumentaalimaalausta sijoitetaan Helsingin ruotsinkieliseen työväenopistoon Arbikseen. Teokset ovat esillä näyttelyssä 24. syyskuuta asti ennen niiden siirtoa lopulliseen sijoituspaikkaansa.

Lisää aiheesta
HAM

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *