Näit muistikuvii mulla riittää, mutt miks mä skrivaan niistä? Kait tää on mulle yks Leelian lepotuoli. Saan täst jotain sairast mielihyvää ku jotku diggaa ja jotku vetää herneit klyyvariin ja mä pääsen traumoistani eroon. Faijahan ne aikaan sai ku jätti mutt. Fitti joo!
Mä skrivaan mieluummin ajast, ku me oltiin perhe. Murkkuiäst 9-16 vuoteen ei oo paljo skrivattavaa. Niit vuosii ei kai ollukkaan?
Skrivaan ensteks snadisti mun suvust, Rintaloista. Ne on ollu sellasii besserwissereitä omalla tavallaan kaikki. Netku oli kiinnostuneit kaikesta: Luonnosta, politiikast ja uskonnosta. Taiteest ja kirjallisuudest.
Faijall oli kolme broidii ja kaks systerii. Välillä broidikset piti tietoskaboi toisilleen. Joskus ne skulas shakkii faijansa kanssa. Taisitt ne lätki marjapussii, yö myöhään pikkukillasta. Faija opetti mutki pelaa shakkii. En oo sitä sen jälkeen kyllä harrastanu.
Broidiksist Ilmari, jonka vaiffi oli taidemaalari, oli kuiteski kiinnostuneempi uskonnoista ja teosofiasta. Oide puolestaan oli mantsass ihan lyömätön.
Faija ties eniten luonnosta, eläimistä ja ötököistä. Lisäks sill oli uskomaton handun taito. Arska setää en oikein tsennannu, se oli broidiksista vetäytyvin, mörökölli. Tädit Sirkka ja Maire oli sitt jiftiksess tahoillaan. Ne on sitt taas ihan oma lukunsa.
Mä ajattelin kertoo miten stadilaisgimmast tuli ”luonnontutkija” ja ötökköfriikki..
Faija lesas Maapallon eläimistöö mulle, jo ennen ku opin itse lesaamaan. Ja sitt se tenttas mua kans. Kyllä mä opin luonnon menetelmälläkin, ku käytiin lähi saariss luontoreduilla. Meill oli puinen rutsari Sörkän rantsussa. Aurinkoisena ja leedinä päivänä me rutsattiin, eväät meggess, johonkin, niist stadin lähisaarista. (Kukko, Kana, tai Sompa) En tiedä missä kaikissa tuli käytyy.
Niissä stadin friidu oppi tsennaan lampien ja lätäköiden vipeltäjät, vesikirpusta vesiliskoon. Perhostoukat tuli tutuiks, ja niiden kehityskaari toukasta perhoskes. Sain ottaa joskus toukan himaanki lasipurkissa. Silloin oli vielä paljo perhosii. Sinisiipiiki oli päivänkakkaroilla pilvin pimein. Nyt ne on vähiss ja suojeltu. Siell saaress mä seurasin ekan kerran, ku hietapistiäinen duunas jälkikasvulleen himaholen hiekkakasaan, draisas sinne tainnuttamansa toukan, skruudikseks toukalleen.
Kuinkahan moni jengist on kuullu muurahaisleijonista? Niitäkin mä jaksoin kyylätä kauan. Joskus grevasin niit esillekin, ett näin millanen jellona siell vaani kusiaisii.
Nyt ainakin tiedätte, ett ett kusiaisjellona on Suomen ainoo leijona.
Mutt onks Suomess skopiooneja? Vesiskorpionin varmaan jokainen on nähny, jos on kytänny joskus kallion vesiplotikon laiffii. Mutt arvelen, ettette tsennaa kirjaskopioonii. Mäkin oon nähny sen vaan kaks kertaa.
Ekan kerran näin se faijan vanhan kniigan lehdellä. Faija sano: ” Se on kirjaskorpioni, se skruudaa painomustetta.” Niin silloin luultiin, mutt nykytieto ei allekirjoita sitä.
Ai mistä mä sen tiedän muka? Kolkyt vuotta sitten mä hittasin sellasen meidän vessan veskipaperirullasta! Siinä se vipels valkosell paprulla, eikä hitannu painomustetta mistään.
Mullon ollu tapana skulaa Luonnontieteelliseen museoon, jos mull on jotain froogattavaa elukoista. Pyydän joko sammakkomiehelle, lepakkomiehelle, tai niinku täss tapauksess, ötökkämiehelle. Ne on tosi ystävällisii ja valmiit aina svaaraamaan, tyhmiin kysymyksiin.
Kerroin tän kirjaskorpioni tapauksen ja froogasin, ett mist tällanen on voinu meille tulla? En oo kuuteenkymmeneen vuoteen törmänny niihin. No intendetti innostu kertoo mulle, ett ne on hämyihin kuuluvii ötököit ja niit on jo hitattu vaikk kuin monta alalaijii. Se kysy onks meill paljo vanhoi kniigoi? Sanoin ettei oo ku yks Seitsemän veljestä, eikä sekään oo meill skinderissä.
Proffa arveli, ett se ois tullu tehtaalta. Froogasin ett skruudaaks ne tosiaan painomustetta? ”Kirjaskorpionit skruudaa pikkuötököit, mm. pölypunkkeja. Siell paparutehtaalla on varmaan pölypunkkeikin. Oikeesti kirjaskorpioni on hyötyötökkä. Älä vaan tapa sitä, vie se vaikka makkarin nurkkaan.” Sano ötökkäintendentti.
Jätin skorpionin veskiin. Emme ole sen koomin tavanneet.
Faijat hei, viekää skidejänne luontoreduille, ja museoihin. Se on faijojen tärkein tehtävä.
MOT. Rantsu