Levybisneksen mielikuvitushirviöt
Mikael Gabriel rikkoi Emma-gaalan harmonian, koska Sanoma – yhtiöt koetaan uutena uhkana. Sen pelätään vievän ne rippeet, jotka Suomen viihdeteollisuudesta on enää jäljellä.
Mielestäni kohu on tervetullut, sillä ala polkee paikoillaan. Laiskanpulska pintaliitoajattelu ei ole kantanut huolta huomisesta tai siitä, kenen hyväksi henkinen pääomamme koituu.
CD levyn ennustettiin kolminkertaistavan markkinat. Suomi antoi pienten, tuotteliaiden levy-yhtiöiden näivettyä, kun suuri ja mahtava valtakoneisto alkoi maailmanvalloituksensa.
Fazerin perustama edunvalvoja, Ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) suosi jo valmiiksi vauraamman ylivaltaa.
Pieniä levy-yhtiöitä kaatui suosionsa huipulla tai ne ostettiin alihintaan. Kun Warner osti Fazerin, se sai myös edustuksellisen demokratian.
ÄKT:sta tuli monikansallisen IFPI:n Suomen osasto, jossa suomalaista intressiä valvotaan enää 6 %:n markkinaosuudella.
Meiltä unohtui, että ulkomaisen levyjätin päätehtävä ei ole tuottaa levyjä, vaan rahaa omistajilleen.
Niille ei kuulu pienen kielialueen koko kysynnän palveleminen, saati ekosysteemistä huolehtiminen.
Sanoma on suomalainen ja parhaimmillaan se tarkoittaa kilpailutasapainoa.
Kohu avaa sen, että hitti toimii koko viihdemarkkinoiden katalysaattorina. Sen tuotanto ja promootio vaativat ammattilaiskoneistot vaikuttamistyöhön.
Tämä vaatii rahoitusta eli yhdenvertaisia edellytyksiä perustyön kattamiseen.
Ennen kuin aloitetaan turha hirviösota menetetyillä aseilla, pitää huolehtia pienten vireiden ohjelmatoimistojen, paikallisradioiden, levy-yhtiöiden kilpailukyvystä.
Kasvulle on tilaa, sillä kilpailun puute on johtanut ylihintoihin ja tarjonnan kaventumiseen olemattomaksi. Rahanarvolaskurilla mitattuna musiikin myynti on pudonnut kolmannekseen.
Kun artisteille ja tuottajille saadaan taloudellinen yhdenvertaisuus, palautuu myös lavasäteilylle välttämätön itsetunto ja vetovoima. Raha ei saa ratkaista, vaan paras tehty työ.
Terveessä markkinataloudessa kuluttajan on voitava päättää, mitä musiikkia hän haluaa ja missä muodossa. Sillä on hyvä tavoitella rikkaamman viihdetarjonnan Suomea.
Erkki Puumalainen
Erkki Puumalainen