Moppe eli kahdeksankytluvulla. Moppe oli koulutettu rauniokoira, vaalea labbis.
Moppe oli Tullin koiralinjaa, rekisterinimikin oli Tullin Alibaba. Mopesta ei kuitenkaan tullut tullikoiraa vaan rauniokoira. Siis, ei dogi rauniona vaan koulutettu pelastamaan ihmisiä raunioista ja skutsista jos ovat sinne eksyneet. Moppe osas myös löytää metsästä sinne kuulumattomia esineitä.
Erään kerran olin lenkillä Mopen kanssa ja siihen sattui sakemannin omistaja elvistelemään et sakemannit ne on tosi koiria. Toimivat kuin isäntänsä ajatus, eivät kyseenalaista mitään, ovat hyviä vahteja, tekevät sitä ja tätä. Oli kevättalvi ja lenkkitiellä oli jäätä ja lunta. Moppe kyllästyi sakemannin omistajan länkytykseen ja alkoi huvikseen haistella maata. Sitten se kiinnostui yhdestä kohdasta tosi paljon, tökki sitä kuonollaan ja töpötti etutassuillaan. Kumarruin katsomaan että mikä siinä oikein on. No, satasen setelihän se siinä. Nostin huntin maasta ja sanoin sakemannin omistalle että nää noutajat on tällasii. Meni äijältä suu kiinni ja lähti koiransa kanssa vilkkaan eteenpäin.
Taina Elsabeeh
