Spigelistä tsiigaan omaa kuvaa,
vanhaa kurppaa rapistuvaa.
Järkytyn kuvasta. Funtsaan aikaa,
mitä se kropassa aikaan saikaan.
Hengaavii helttoi, lihaksii velttoi,
poimuja, ryppyjä, läskikahvoja.
Näkispä jossain lihaksii vahvoja. Mistään en hittaa sileetä ihoo,
koska mä aloin tällaiseks lihoo?
Vaan minkäs teet ku aika vie sisuni,
nyt klabbeja vaklaa roikkuvat tisuni.
Joskus olin magee, minnaan kyllä,
kun kledjutkin näytti kliffoilta yllä.
Vielä ei ollu leuan alla helttaa,
ei magaa niinku kupolitelttaa.
Oli vain hoikka ja notkee uuma
ja öögissä lyysas elämän huuma. Äähh, nyt mä paan kledjut ylle.
Daisarit liivin tukeen nostan.
Nyan sbulin mekon ostan.
Kääriydyn sen jemmaan ihan!
Nostatan sen stydin vihan, jota tunnen aikaa kohtaan,
joka tähän jamaan johtaa.
P.S. Kiukuttaa! Siis elän.
Teksti Rantsu
