Dallasin Stadin rantsuja. Lykkäs snadisti alakuloo, ku voi hiffaa miten bulisti botskeja staijaa kaijassa, vaik pitäis olla toi skönesesonki parhaimmillaan. Ku funtsitaan, et mitä bungaa tällanen kunnon ruffillinen skiglari. Sit ku se vetää talvet zetaa jollain telakalla. Sit kaikki huollot, lyftaukset ja kevällä sköneenlaskut, niin fynaa katoo, ku Molukin kitaan.
Jos kundi on venannu kesistä, funtsinu mestoja missä vaik fämilin kera yöpyis ja staijais muutaman päivän. Vetäis suulista jonkun snadin luodon rantsussa päivät ja sit snadi iltablosis tuutis tän jengin höyhensaarille, skiglarin skäfästi kungatessa plägäks hiipuvalla skönellä.
Mut nytki, ku tsiigaan landella fönarista. Biblian vedenpaisumus startta tsöraa kuuppaan. Laituriki on staijannu viis senttii vodan alla koko kesän. Onks tää joku Taivaan Isän merkki, tän jengin elon rappiosta.
Siippa kyl treenas lohduttaa, ja valisti tän delaamattoman lohdun, et jäbä hei kamoon, oo häpi ja tsiigaa nyt vaik tätä meidän landemestaa, ku tulee toi vodaki ihan rantsuun asti. No, niinhän se kyl yleensä taitaa muillaki tulla. Eiks jehna.
Jaakko Koroma