Kaupunginvaltuusto puhui pitkään moskeija-aloitteesta

Kaupunginvaltuusto keskusteli pitkään aloitteesta, jossa esitettiin Helsinkiin kaavaillun suurmoskeijan kiirehtimistä. Valtuusto hyväksyi aloitteeseen vastauksen, jonka mukaan kaupunki suhtautuu moskeijahankkeeseen samalla tavalla kuin muiden uskonnollisten yhteisöjen vastaaviin hankkeisiin. Tavoitteena on mahdollistaa tasapuoliset edellytykset uskonnonharjoittamiselle Helsingissä.

Suurmoskeijalle ei ole varattu tonttia, mutta kaupunki jatkaa selvittelyä hakijoiden kanssa. Valmistelun yhteydessä tutkitaan myös hankkeen taloudelliset toteuttamisedellytykset.

Valtuusto käsitteli yhteensä kuusitoista valtuutettujen tekemää aloitetta, ja kaikista päätettiin valtuustolle esitetyllä tavalla. Aloitteet koskivat muun muassa ruokahävikin vähentämistä, sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämistä, toimistokiinteistöjen muuttamista asuinkäyttöön ja valkoposkihanhien kannan harventamista.

Valtuuston äänestyskartat ja muuta tietoa valtuuston kokouksesta on julkaistu Helsinki-kanavalla videotallenteen yhteydessä, www.helsinkikanava.fi

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *