Huh. Kahvilan musiikkijärjestelmästä lähti jumputtamaan Grace Jonesin versio Edith Piafin klassikosta ”La vie en rose”, ja käsivarsieni ihokarvat nousivat välittömästi pystyyn ja ajatus jähmettyi. Miksi? Kappale oli kuudentoista vuoden ajan Yölinja-ohjelman tunnari. Kun ”La vie en rose” feidattiin jossakin kohtaa ja studion katonrajaan syttyi punainen lamppu suoran lähetyksen merkiksi, olin taas kerran ypöyksin kaikkien kuulijoiden ja lähetykseen soittajien kanssa, eikä yhtäkään lausumaani sanaa saanut enää peruutetuksi. Ohjelma lopetettiin kohta 16 vuotta sitten, mutta harvinainen on yhä päivä, jona joku ei siitä tule jotain sanomaan ja muistelemaan.
Ei mulla nyt oikeastaan muuta. Aika on niin suhteellista, ja ihmiselämä. Mutta kriisit, ongelmat ja vastoinkäymiset meillä on aina keskuudessamme, ja, sallimus paratkoon, tulevat aina olemaan. Jos pystymme jakamaan kokemuksemme toistemme kanssa, ehkä selviydymme.
Teksti: Pekka Sauri