Jakomäen keskiosan uudistaminen alkaa arkkitehtuurikutsukilpailulla, johon ilmoittautuminen on alkanut. Kilpailussa suunnitellaan Jakomäen keskiosaa ja siellä sijaitsevaa palvelurakennusta, jossa toimivat jatkossa alueen päiväkodit, peruskoulu ja nuorisotalo. Tavoitteena ovat tilat, joissa myös monipuolinen asukastoiminta on mahdollista. Palvelurakennuksen lisäksi Jakomäen keskiosaan suunnitellaan uusia asuntoja.
Kilpailuun ilmoittautuminen on käynnissä marraskuun ajan, ja kilpailuun kutsutaan viisi arkkitehtityöryhmää. Varsinainen kilpailuaika alkaa joulukuun puolivälissä, ja voittaja julkistetaan 28.4.2017. Kilpailun pohjalta laaditaan alueelle myös asemakaavan muutos. Kilpailun järjestää Helsingin kaupunki yhdessä Jakomäen sydän -allianssin kanssa.
Kilpailutyöt ovat yleisön nähtävillä ja kommentoitavina töiden arvostelun aikana Jakomäen kirjastolla sekä verkossa kerrokantasi.hel.fi -palvelussa huhtikuussa 2017. Saadusta palautteesta laaditaan yhteenveto kilpailun palkintolautakunnan sekä kaavoittajan käyttöön.
Avoin seminaari 15.11. Laiturilla
Kilpailuun osallistumisesta kiinnostuneille järjestetään avoin seminaari 15.11.2016 klo 13 info- ja näyttelytila Laiturilla osoitteessa Narinkka 2 Kamppi, Helsinki. Seminaariin voi osallistua verkossa Periscope-videopalvelun kautta osoitteessa www.periscope.tv/ksvhelsinki.
Allianssi hakee ratkaisua alueelle yhdessä
Jakomäessä kaupunki kokeilee uutta tapaa toteuttaa rakennushanke allianssimallilla.
”Yleensä kunnat kilpailuttavat rakennushankkeen suunnittelijat ja urakoitsijat jokaista peruskorjausta varten erikseen ja kilpailutuksen voittaa halvimman hinnan tarjonnut yritys,” kertoo hankesuunnittelupäällikkö Jarmo Raveala Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksesta.
Jakomäessä uuden palvelurakennuksen tavoitehinnaksi on asetettu 30 miljoonaa euroa jo kilpailutusvaiheessa.
”Allianssissa kaupunki kilpailutti ensin yhteistyökumppanit. Nyt kaupunki, NCC ja Optiplan etsivät parasta vaihtoehtoa ratkaista alueen peruskorjattavien rakennusten ja asuinrakentamisen yhtälöä. Erillisten peruskorjausten sijaan pystymme nyt hakemaan uutta ilmettä koko Jakomäen keskiosaan.”
Alueen kaavoitus ja julkinen rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuosina 2017–21 ja asuntorakentaminen vuosina 2019–25.
Jakomäen sydän -allianssista Uutta Helsinkiä -sivuilla
Lisätietoja kilpailusta
Kutsukilpailun hankintailmoitus
Hankintailmoituksen liiteasiakirjat ja kilpailuohjelma
Kilpailu Suomen Arkkitehtiliiton kilpailukalenterissa
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

