En mäkään hämiksii diggaa, mut hämikset diggaa mua. Jo vuosii sitte, yhdess saaress mä tutustuin sbuliin vesihämikseen. Mä makasin suuliksessa, ja tsiigailin yhden plotikon vedenalaista laiffii. Siell oli vesikirppuja, snadii nutipäitä ja sutkan toukka-asteita: sirppileukoja.
Mä rupesin seuraamaan yhtä sbulii, mustaa, karvasta hämistä, kun se kävi vadan pinnast hakemass
ilmakuplii plotikon pohjalla olevaan himaansa. Sain mielestäni hyvän älynvälähdyksen! Jospa mä rikonki
sen kuplan, ku se tulee taas pintaan hakee happee. Otin heinänkorren ja jäin venttaa.
Sitt ku se tuli pintaan ja sai kuplansa perskarvoihin, tökkäsin kuplan mäsäks. Se painu hetkeks himaansa mörkkinä, ilman kuplaa. Kun se hetken päästä nous taas pintaan, niin tökkäsin kuplan taas rikki.
Sgriinasin mielessäni oveluuttani. En sgriinannu kauaa. Jo kolmannella kerralla, hämis hyppäs vedestä mun handuun ja ehti puraista mua peukaloon, ennenku sain stikattuu sen ja heinäkorren kauas kaltsille. Peukalo meni ihan tunnottomaks.
Soitin eläinmuseoon yhdelle hämähäkkimiehelle ja kerroin tän jutskan. Mulle oli kerrottu, ettei Suomess oo myrkkyhämiksii. Kysyin eiks se ookaan totta? Se svaaras, ett kaikki Suomen hämikset on myrkyllisii ja vesihämis niistä myrkyllisin, mutt ei vaaraa, kyll se peukalon puutuminen ohi menee. Kyllä mä nykyään annan niiden olla ihan rauhassa. En haluu niitä lähellenikään.
Toiseen lähikontaktiin, hämiksen kanssa, pääsin yhtenä kesäaamuna meidän botskissa. Olin aamutsufeen
teossa ku hogasin komeen ristilukin botskin katossa. Vanhat muistot mielessä, päätin olla koskematta
komistukseen. Huitasin sitä patalapulla niin, ett se lens dörtsist jonnekin botskin keulaan. Unohdin koko otuksen, mutta aina silloin tällöin, kesän mittaan, hiffasin sen jossain. Se jemmaili Merimirrissä, koko kesälomaredun ajan. Kun Pena sitt yhtenä päivänä rupes tvettaa botskii, Stenskärin laiturissa, se hogas mammahämiksen pesineen, veneen harjan varteen kiinnitettyyn muovipulloon. Siellä oli satamäärin pienen pienii hämiksii. Saatto olla tuhansiiki, ne oli siell muden tekemäss verkkohässäkässä turvassa.
No mitä tekee Rantamäet silloin? Kirkuu ja heittää koko paskan skönneen, eldaa ne, vaiko spreijaa
Raidilla? Ehei , nehän vie hämikset turvaan rantakaislikkoon. Ei koskaan saatu tietää mitä Stenskärin
asukkaat tykkäs yhtäkkisestä hämähäkki-invaasiosta.
No nyt, viime aikoina, oon tutustunu ihan sandeihin hämiksiin. Tää yks budjaa tääll meidän datsalla. Se budjaa katolla lautojen välissä, sielt se laskeutuu liaanillaan yleensä tähän tietsikalle. Ihmettelen mikä täss tietsikass sitä niin kiinnostaa. Täst en tiedä mikä hämis tää on. Ei oo sbuli, jalkoneen vain n. 1 cm. Ja kumma kulmikas perä.
Syyskuun alusta lähtien meidän bilikaan pesiyty yks kukkahämis. Se lähtee liikkeelle heti kun lämmitys pannaan päälle. Se laskeutuu taustapeilistä alas ja kiipee sitt takas ylös. Sitt se rakentelee verkkoo, ikkunan reunaan. Luulen ettei se oo saanu safkaa ainakaan kuukauteen. Miten vahaks hämikset mahtaa elää, onks tietoo? Tänään laitan sille jonkun blumsterin, jos siitä löytyis sille jotain snadii ja herkullista.
Ei tullut koskaan kuvatuks, sitä vesihämistä, eikä ristilukkiikaan. Kaikkihan on ristilukin joskus nähny, se on oikeesti ihan kaunis, mutt vesihämähäkki on karsee, musta karvanen ja aika sbuli otus. Se vois olla niinku Suomen mustaleski.
Teksti ja kuva :Rantsu