Luonnontieteiden maisteri Heikki “Heka” Mäkinen ei osannut haaveilla tulevasta, maailman eläintieteen (zoologia) hyväksi tekemästään työstä, siivotessaan Korkeasaaren lumileopardin häkkiä. Heka oli jo nuoresta asti ollut kiinnostunut eläimistä ja hakeutui Korkeasaaren johtajan, intendentti Ilkka Koiviston alaisuuteen eläintenhoitajaksi. Tässä työssä tulivat tutuiksi myös muut kissaeläimet, kuten sosiaalisesti laumassa elävät leijonat. Kiinnostus näitä Afrikan “kuninkaallisia” kohtaan alkoi kasvaa. Yllättäen tarjoutuikin tilaisuus saada Helsingin Yliopistolta apurahaa leijonien sosiaalisen elämän tutkimiseksi Afrikassa. Eipä tarvinnut montaa hetkeä asiaa tuumailla, kun nuori mies jo oli lentokoneessa matkalla kohti elämänsä merkittävimpiä kokemuksia. Heka vietti vuodet 1971-73 Helsingin Yliopiston valtuutuksella Kenian Nairobin kansallispuistossa leijonien tutkijana.
KESTÄVYYSLAJI
Leijonien tutkijan työ oli niin henkisesti kuin fyysisestikin varsinainen kestävyyslaji. Vaikka pitemmät taipaleet suoritettiin “Lantikalla”, niin kyllä savannilla kävelytaipaleita riitti. Työnsä ohella hän tapasi unkarilaisen eläintutkija Judith Rudnai’n, jolta sai myöhemmin paljon ammattimaista apua leijonien tunnistamiseen. Työn ohella hän joutui luonnollisesti tutustumaan Kenian kansallispuiston vartijoihin ja viranomaisiin. Myös tutustuminen kuuluisaan leijonien- ja gepardien tutkijaan, kirjailija, tri. Joy Adamsoniin kävi mahdolliseksi. Joy kehotti Hekaa ryhtymään myös gepardien tutkijaksi, mutta Heka ilmoitti kohteliaasti keskittyvänsä ainoastaan leijoniin.
Saatuaan eläinten etologiaa käsittelevän pro gradunsa, “Some Aspects of the Social life and Behaviour of Lion” (Panthera Leo Massaicus n.) in Nairobi National Park” valmiiksi, hän luovutti gradunsa kopion Kenian Yliopiston eläintieteelliselle tiedekunnalle. Heka myös haki ammatillisen pätevyytensä perustalta virkaa New Yorkilaisen säätiön Ford Foundationin tutkijaksi. Vaikka pätevyys oli kansainvälisesti mitattuna aivan omaa luokkaansa, niin kansallisuus oli “väärä”. Erään Zoologian näyttävimmistä näköalapaikoista sai nuori “kotikissoja” tutkinut brittiläinen naishenkilö. Etelä-Afrikasta tarjottiin miehen maineen tuntien, tutkijan paikkaa mutta noihin aikoihin poliittinen tilanne maassa oli arveluttava. Heka ei ottanut tointa vastaan.
KANSALLISPUISTOJEN KENIA,
Kenia tunnetaan maailmalla suurista nisäkkäistä kuten elefantit, leijonat, kirahvit, seeprat ja antiloopit sekä monista harvinaisista lintulajeista. Koska metsästys ja nopeasti kasvava väkiluku vähensivät eläinten määrää 1900-luvulla, alkoi Kenian valtio rajoittaa metsästystä ja perusti suojelualueita jäljellä olevan luonnon suojelemiseksi. Nykyisin Kenian kansallispuistot ovat maan tärkeimpiä matkailukohteita. Suosituimpia niistä ovat Nairobin kansallispuisto pääkaupungin liepeillä, Masai Maran kansallispuisto, jossa on monenlaista suurriistaa, Amboselin kansallispuisto ja Tsavon kansallispuisto norsuineen. Nakuru järven kansallispuisto on tunnettu flamingoistaan. Maailman suurin krokotiilipopulaatio elää Sibiloin kansallispuistossa.
MIKÄ JOHTI KIINNOSTUKSESI JUURI LEIJONIIN?
Kiinnostukseni leijonia kohtaan heräsi, koska leijona on ainoa sosiaalinen kissaeläin.
MISTÄ TUNNISTAA ERI LEIJONAYKSILÖT TOISISTAAN?
Luonnollisesti yksilöt oppii erottamaan jo ulkomuodosta ja äänestä. Joistain ulkoisista tuntomerkeistä kuten arvet, voi tunnistaa yksilön. Arpia voi kuitenkin tulla vuosien varrella lisää, tai osa niistä voi hävitä. Siksi pitää olla jokin “sormenjälki”. Sellainen syntymässä saatu ja läpi elämän muuttumattomana pysyvä tunniste ovat viiksikarvatäplät molemmin puolin kuonoa.
TUNSITKO KOSKAAN PELKOA KOHDATESSASI VILLIN LEIJONAN?
En, koska villi leijona pelkää ihmistä. Kun aikuinen mies seisoo suorana, eikä osoita pelkäämisen merkkejä, villi leijona ottaa hyvin mielellään “jalat alleen”. Leijonahan katselee maailmaa noin metrin korkeudelta, joten aikuinen ihminen näyttää siitä pelottavalta. Puolivilli, ihmisiin tottunut leijona voi olla vaarallinen. Jos olisin pelännyt, en olisi koskaan lähtenyt jalkaisin savannille.
JOUDUITKO KOSKAAN UHKAAVAAN TILANTEESEEN?
Kerran kaksi naarasta pentuineen oli liikkeellä aika lähellä. Niiden kulkureitti sattui ikävästi oman kulkureittini poikki. Autoni oli juuri siinä suunnassa, josta leijonat olivat tulossa. Onneksi en kuitenkaan ollut emojen ja pentujen välissä, sillä se on jo vaarallinen tilanne. Tehtyään jonkinlaisen valehyökkäyksen minua kohti, kuin varoittaakseen, ne kääntyivät alle kymmenen metrin päästä takaisin. Toinen tapaus sattui kun olin lähellä norsulaumaa, enkä huomannut hiukan sivummalla ollutta isoa urosta. Tämä vahti lähti tulemaan korvat levällään suoraan kohti. Otin jalat alleni ja pistelin parasta sadankympin aitajuoksuvauhtia. Onneksi pääsin pudottautumaan tielle vievältä jyrkältä penkalta alas ja norsu jäi penkalle tuijottamaan punahehkuisilla silmillään. Pidemmän päälle olisin jäänyt juoksukilpailussa hopealle.
SAITKO PAIKALLISILTA KAIKEN TARVITSEMASI TUEN TYÖLLESI?
Kyllä. Kansallispuiston henkilökunta oli todella avuliasta. Sain kaiken tarvitsemani avun ja välillä ajoin savannille yhtä matkaa kansallispuiston vartijoiden kanssa.
OLETKO HYÖDYNTÄNYT TIETOJASI KOTIMAASSA?
Palattuani Suomeen, otti muutamat aikakausilehdet yhteyttä ja kirjoitin useita artikkeleita villien leijonien kanssa viettämästäni ajasta. Lehtikirjoitusten lisäksi pidin aiheesta luentoja. Helsingin Työväenopistossa pidin syys- ja kevätlukukauden mittaisia luentosarjoja.
SINULLA EI LIENE MITÄÄN SITÄ VASTAAN, JOS JOTKUT TAHOT HALUAISIVAT LUENNOITSIJAKSI SUOMEN AINOAN LEIJONATUTKIJAN?
Eipä tietenkään.
KIITOS HAASTATTELUSTA LEIJONAMIES.
Julkaistu: Kirjoitti: