Hedari | Pääkirjoitus

AKTIIVISUUS KANNATTAA!

Helsingin seudun liikenne (HSL) teki suuria suunnitelmia Koillis-Helsingin liikenteeseen. Kaikessa hiljaisuudessa yrittivät järkätä ”tiedotustilaisuuden” johon venttasivat noin 30 osallistujaa. Luulivat voivansa toteuttaa suunnitelmansa kaikessa rauhassa sanoen ettei sitä vastustettu. Onneksi asia otti tuulta alleen SlangiNyt Facebook –ryhmässä. Ekaksi asiasta puhuttiin ryhmän seinällä mut sit Jussi Jalkanen laittoi adressin asiasta ja perusti myös ”pelastetaan nakki” –yhteisön.

Tiedotustilaisuus Malmitalolla oli fiasko. HSL oli varannut sitä varten pienemmän salin, johon mahtuu maksimissaan 120 henkilöä. Jengiä oli tullut paikalle jo ennen tilaisuuden alkua ja suurin osa porukasta velloin eteisessä odottaen pääsyä sisään. Sisällä oli karttoja parilla pöydällä, suunnittelijat ihmismassan takana pöytiensä ääressä. Ilmassa saattoi tuntea ja haistaa ihmisten raivon. Suunnitelma motitti vaille toimivia liikenneyhteyksiä Tapaninvainion ja suuren alueen Ylä-Malmilta. Linja 72 piti lakkauttaa ja 69 ”nakin” reittiä Malmilla muuttaa siten, että se olisi kulkenut suoraan radan itäpuolta. Muutokset vaikuttaisivat tuhansien ihmisten arjen sujuvuuteen: työ-, harrastus- ja koulumatkoihin.

Dösälinjojen puolesta kerättiin adresseja, yli 2000 ihmistä allekirjoitti adressit linjan 72 ja nakin puolesta. Suunnittelijat ilmoittivat että ”mielipiteet otetaan huomioon” mutta ne eivät välttämättä vaikuta suunnitelmaan. Tämä johti siihen että asukkaiden raivo kasvoi entisestään.

Ekan tiedotustilaisuuden fiaskosta oppineena HSL järkkää uusia tiedotustilaisuuksia. Ja nyt, just ennen ekaa tiedotustilaisuutta HSL ilmoittaa, että ovat muuttaneet suunnitelmaa: linjaa 72 eikä nakkia lakkauteta. Nakin reitti muuttuu vähän mut tärkee lenkki Ylä-Malmilla säilyy.

Mitä tää episodi opetti? Yhteistyössä on voimaa ja tää jengi saa aikaiseksi muutoksia. Ihmiset välittää toisistaan. Monet on valmiita toimimaan ja ilmasemaan mielipiteensä. En tiedä onko SlangiNyt-ryhmään valikoitunut tavallista erityisen sanavalmista porukkaa, mut ainakin me ollaan valmiita toimimaan.

SLÄMY verkkolehti taltioi slangia ja tavallisen dallaajan elämää tulevaisuuteen. Olisi kliffaa saada erilaisii näkemyksii Stadista, elämästä: nykypäivästä ja menneestä. Joku voi funtsii, et ei nää mun jutut mitään niin hienoja ole, et niitä vois lehdessä julkasta. Kuitenkin arjen tapahtumat ja varsinkin fiilikset on niitä, jotka ei jää historiankirjoihin. Ne on sitä mistä stadilaisuus syntyy. Skrivaa juttusi osoitteella slanginyt(at)gmail.com voit liittää siihen myös kuvia.

SLÄMY haluaa myös pysyä ajan hermolla ja löytää uusia jos mielessäsi on joku idis tai haluut antaa palautetta niin stikkaa meili slamy.responssi(at)gmail.com

Ja jos sulla on ongelmii SLÄMYyn kirjautumisessa niin osoitteesta pluggaustuki(at)gmail.com saat apua.

Kevättä odotellen

Taina Elsabeeh

Tietoja T. Elsabeeh

Paljasklabbinen stadilainen. Perheeseen kuuluvat mies ja koira.
Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *