BALLADI SONNY LISTON
Knekkaus on blueskamaa.
Horjuttii citylappalaisen kans taas aamurundi kaltsin kautta himaan. Tosi bleegu keli ja blosiski oli kliffan iisi. Snögee oli regnannu taas yöllä nii, et sitä riitti buutsien ineenki.
Joteski funtsit oordas uusii juitsuihi ja mä rupesin funtsaa, et kyl toi knekkaus on tosi kovaa duunii. Mä junnuna treenasin lajii aika tosissaa ja skabasinki muutamii matsei. Olihan se kliffaa aikaa. Mulla on edellee snygei frendei niilt ajoilta, ku kierrettii samoi kisoi ja treenileirei. Mut mä aika nuorena kundina sit bytskasin muihin kamppailulajeihi. Nykyää tulee käytyy BBC:n bodisalilla vaa pari kertaa viikossa. Pysyy gamlanki kondis aika kliffasti, ku malttaa treenaa semmost satujumppaa akkojen painoilla. Varmaa yhtä paljo mulle merkkaa se tuttujen kavereiden treffaamine salilla, ku fyysinen treeni. Pari kunnon dallausrundii päivässä pölypallon kanssa, jeesaa kans bollaa ja kroppaa kummasti.
Knekkailu ammattina on kyl ihan fitin kovaa duunii. Se on oikeeta blueskamaa.
Mun knekkailu alko oikeestaa siitä, ku mä skolekloddina pääsin Mäklärin kansikses kolmannelle luokalle. Silloin pääs singsaa alapitskult bulimpien kakrujen yläpitskulle. Siihenki aikaan oli koulukiusaajii. Mut otti öögastidiks pari kesää gamlampi ja päätä bulimpi tyyppi. Välkkäreil se kyttäs mua ja ilmesty aina jostai ihan yllärinä. Sillä oli oma hovi aina messis, jolle se halus spräädää kovaa kundii. Sen jengi piiritti mut ja sit tyyppi alotti sen tönimisen ja litsarien dilkkaamisen. Mä kyl funtsasin et pitäiskö kantraa isobroidille. Seppo ois vetäny daijuun sitä kundii, mut en mä oikee tykänny kantraamisest. Sitä kiusaamist jatku jonku aikaa, kunnes yhel välkkäril mun pinna katkes. Mä stondasin semmosen snadin jäätyneen kinoksen päällä, joten olin samalla tasolla, ku se kundi. Se alotti taas samat kuviot ja jengi ympärillä kannusti sitä. Multa vaan brennas hihat yht’äkkii ja mä otin höögerihandulle vauhtii melkee kantapään kautta ja vedin kunnon längelmävetisen swingin sen tyypin leukaan. Se otti ihan täyden luvun ainaki kahteen kybään. Jengi sen ympärillä oli ihan hiljaa ja sit ne lähti kälppii muualle. Sen jälkeen ei se tyyppi, eikä kukaa muukaa kiusannu enää mua. Sain olla ihan rauhassa. Tää juttu oli vuotanu mun himaan ja Bollin Artsi, mun serkun äijä, oli meillä kylässä ja sai kuulla jutusta. Se oli Helsingin Tarmon raskaan sarjan knekkaaja. Artsi vei mut Tarmon salille, hakee lisäoppii ku sen mielest kundil oli selvästi kykyy alalle. Siitä mä sit innostuin lajista, eikä se rakkaus lajiin oo vieläkää delannu. Sitä paitsi jengihän ei yleisesti tsennaa, et bograilu on älylaji. Siinä ei tollot pärjää. Sehän on oikeesti ”salamashakkia”. Siel snarojen välis ei oo aikaa alkaa funtsii liian pitkään, vaan tilanteet skramlaa sekunnin osissa. Eikä siel kukaa tuu jeesaa, niinku joissain joukkuelajeis.
Mä en kehota ketää kloddi toimii kiusaustilanteis niin ku mä toimin. Mut vaan valtas silloin niin sokee raivo sitä huutojengii ja sitä tyyppii kohtaa, ettei siinä tullu mitää muuta konstii mielee. Mut kyl mun mielest noi maikat sais ottaa stydimmän linjan kiusausjuttuihi. Kaikille ei edes bamlaamine vaa uppoo kaalii.
No, nyt meni seminaariks koko juttu. Mut niihän mulle tuntuu usein käyvän.
Kliffaa kesiksen venttaust sullekki, toivoo nakuklabbi Valkan kundi – ja citylappalainen.
Teksti:ja kuva: Olli Anikari
