Ei, ei saa uskaltaa, ei yksin päättää saa!
On tää haikeaa ja vaikeaa. Kun vettä tulee vaakasuoraan myrskytuulen mukana, on melkein tukasta
nostettava itsensä lenkille, mutta nyt on pakko! Oli sää mikä tahansa on mentävä, muuten siirtyy helposti
auttajasta autettavaksi. Sitäpaitsi tilanne on niin tiukka, että lähes kaikki kontaktit lajitovereihin on
kielletty ja omassa seurassa on viihdyttävä vaikka se olis kuinka huonoa. No, itsensä kanssa ei ainakaan
tarvitse maskia. Sen käyttö onkin ollut viime päivinä aivan ratkaisevaa. Tuskin kukaan sitä uskoi
ennenkuin stadin tartuntakäyrä pomppasi melkein kuvataulun ylälaidasta taivaalle. Koko maan
tartunnoista, joita tähän päivään mennessä on 25882 täällä on kaikkiaan 30,7 prossaa, viime viikolla
löytyi 861. Tuttava landelta totesi, että älä tule ainakaan tänne sieltä pääkaupungin koronapesästä. No, ei
mennyt kuin viikko kun samainen käpykylä komeili yhtenä valtakunnassa nopeimmin koronatartuntoja
keränneenä kuntana. Ei siihen tarvittu kuin se ensimmäinen koululainen, joka vei jostain saamansa
tuliaisen luokalleen, koululleen ja koko kylälle. Katala korona!
Varoa täytyy ja hengityssuoja on laitettava naamalle jos vaikka joku satunnainen kulkija eksyisi samalle
kadulle. Kaikkien on ajateltava itsensä lisäksi ennenkaikkea muita. Aika nopeasti täällä elämä ruuvattiin
säästöliekille, harrastukset loppuivat kuin seinään, liikkumisen ja tapaamisten rajoitukset,
koskettamiskiellot, maskipakot ja turvavälit omaksuttiin noin yleisesti ottaen nopeasti. Mitä nyt joissain
kuppiloissa ei haluttu/ pystytty pistämään porukkaa aisoihin. Muuttunut tilanne pakottaa yrittämään ja
kekseliäisyys kukoistaa. Näin ajatteli sekin möreä-ääninen äijä, joka puhelimessa kysyi olenko
viimeaikoina kierrättänyt arvometalleja ja olisiko nyt mahdollisesti joku erä tähän tarkoitukseen. No ei
ollut ja varmuuden vuoksi tarkistin oven lukot jos tulisi asiaa varmistamaan.
Asialliset hommat on hoidettava ja ruokakaupan tilavassa hississä matkasin autohalliin tuntemattoman
naamionaisen kanssa. Uskalsimme nauraa yhdessä kuinka maski on vienyt myös puhekyvyn, se toimii
kuin suukapula. Vaikkei maailman puheliaimmasta ja sosiaalisimmasta kansasta olekaan kysymys ja
vaikenemisen sanotaan olevan kultaa, niin ottaahan tää koville. Mutta mitä kuuliaisempia ollaan, sitä
nopeammin homma on hoidettu. Juuri liputettu talvisodan alkamispäivä 30.11. mielessä voi sanoa, että ei
jäädä tuleen makaamaan vaan toimitaan kuten ohjeistetaan ja saadaan tautitilanne hallintaan ja hiipumaan.
Ehkä tämä sota jatkuu vielä talvisodan päättymispäivän jälkeenkin, mutta meistä kaikistahan se on kiinni.
Slangikuorolaisena on helppo lopettaa tää skrivaus tuttuun Kalevi Poutasen slangintamaan biisiin.
Mistä tsennaat sä frendisi, onks se kaiffaris oikeeesti? Ajat ankeimmat klaaraa kuka viereesi hamnaa. Ja
kun sulla on vaikeaa ja kun tarvitset jeesaajaa silloin ystävyys punnitaan, painuu muut menojaan.
Näin on!
Soile Tammisto
SLAMY facebook
Kategoriat
- Arkisto
- Blogeja
- Blogi Anja Rantamäki
- Blogi Erkki Puumalainen
- Blogi Hannu Seppä
- Blogi Jaakko Koroma
- Blogi Lasse Liemola
- Blogi Matti Inha
- Blogi Mira Mink
- Blogi Olli Anikari
- Blogi Olli Havu
- Blogi Pekka Sauri
- Blogi Sami Garam
- Fotot
- Gamlat fotot
- Haastattelut
- Hedari
- Jukka-Pekka Wuorikoski
- Kaupungiosat
- Kolumnit
- Päivä pilalla
- Runoja Harri Hertell
- Runoja Matti Laitinen
- Runoja Timo Pekka Asikainen
- SlangiNyt
- Timo Pekka asikainen
- Tsennaaks Stadii?
- Vaalifönäri
- Videot
- Viikon funtsaus
- Viikon Makke
Arkisto
- maaliskuu 2023 (31)
- helmikuu 2023 (43)
- tammikuu 2023 (51)
- joulukuu 2022 (53)
- marraskuu 2022 (61)
- lokakuu 2022 (60)
- syyskuu 2022 (54)
- elokuu 2022 (37)
- kesäkuu 2022 (13)
- toukokuu 2022 (75)
- huhtikuu 2022 (60)
- maaliskuu 2022 (65)
- helmikuu 2022 (64)
- tammikuu 2022 (3)
- joulukuu 2021 (8)
- lokakuu 2021 (31)
- syyskuu 2021 (52)
- elokuu 2021 (66)
- heinäkuu 2021 (23)
- kesäkuu 2021 (65)
- toukokuu 2021 (94)
- huhtikuu 2021 (77)
- maaliskuu 2021 (70)
- helmikuu 2021 (76)
- tammikuu 2021 (105)
- joulukuu 2020 (66)
- marraskuu 2020 (73)
- lokakuu 2020 (97)
- syyskuu 2020 (67)
- elokuu 2020 (96)
- kesäkuu 2020 (70)
- toukokuu 2020 (95)
- huhtikuu 2020 (78)
- maaliskuu 2020 (75)
- helmikuu 2020 (86)
- tammikuu 2020 (71)
- joulukuu 2019 (72)
- marraskuu 2019 (107)
- lokakuu 2019 (69)
- syyskuu 2019 (78)
- elokuu 2019 (79)
- heinäkuu 2019 (23)
- kesäkuu 2019 (82)
- toukokuu 2019 (82)
- huhtikuu 2019 (93)
- maaliskuu 2019 (109)
- helmikuu 2019 (77)
- tammikuu 2019 (76)
- joulukuu 2018 (100)
- marraskuu 2018 (70)
- lokakuu 2018 (73)
- syyskuu 2018 (110)
- elokuu 2018 (94)
- heinäkuu 2018 (77)
- kesäkuu 2018 (24)
- toukokuu 2018 (84)
- huhtikuu 2018 (89)
- maaliskuu 2018 (101)
- helmikuu 2018 (84)
- tammikuu 2018 (34)
- joulukuu 2017 (92)
- marraskuu 2017 (90)
- lokakuu 2017 (86)
- syyskuu 2017 (102)
- elokuu 2017 (80)
- heinäkuu 2017 (23)
- kesäkuu 2017 (84)
- toukokuu 2017 (95)
- huhtikuu 2017 (98)
- maaliskuu 2017 (93)
- helmikuu 2017 (96)
- tammikuu 2017 (96)
- joulukuu 2016 (118)
- marraskuu 2016 (96)
- lokakuu 2016 (135)
- syyskuu 2016 (106)
- elokuu 2016 (53)
- heinäkuu 2016 (18)
- kesäkuu 2016 (87)
- toukokuu 2016 (100)
- huhtikuu 2016 (138)
- maaliskuu 2016 (109)
- helmikuu 2016 (111)
- tammikuu 2016 (145)
- joulukuu 2015 (105)
- marraskuu 2015 (113)
- lokakuu 2015 (119)
- syyskuu 2015 (92)
- elokuu 2015 (95)
- heinäkuu 2015 (3)
- kesäkuu 2015 (93)
- toukokuu 2015 (145)
- huhtikuu 2015 (94)
- maaliskuu 2015 (92)
- helmikuu 2015 (90)
- tammikuu 2015 (106)
- joulukuu 2014 (45)
- marraskuu 2014 (70)
- lokakuu 2014 (87)
- syyskuu 2014 (86)
- elokuu 2014 (15)
-
Uusimmat artikkelit
- Hedari | pääkirjoitus 19.03.2023
- PRAHAN KATUJA DALLAAMASSA 19.03.2023
- Mun faijan systeri Somerolla 19.03.2023
- Viikon Makke 19.03.2023
- muistatko vielä 19.03.2023