Hedari | pääkirjoitus

Mauste tai koko satsi
Vaikka muuten meniskin kitisten niin syksyn ruska on liekehtinyt harvinaisen upeasti niin
pohjoisen varvikoissa kuin täällä Suomifriidun hameenhelmoissa. Taas saa kiittää stadin
runsaita puistoja ja niiden isoja vaahteroita. Syksy on muutenkin kliffaa aikaa, ainakin syksyllä
födanneen mielestä.
Kuten asiaan kuuluu, niin alet ovat myös tämän kauden jokavuotinen juttu. Ne ovat nyt täysillä
menossa. Mutta nyt vaan on niin, että ei pitäisi olla mitään asiaa alelaarien penkomiseen tai
suurempaan ryysikseen korona-aikana ja varsinkaan ilman maskia. On annettu ohjeita
konserttien ja kokoontumisten järjestelyistä ja rajoitettu osallistujamääriä ja mittailtu turvavälejä.
Toimiiko? On asiasta omakohtainen kokemus.
Kuinka ollakaan satuin menemään 3+1 päiville oikeasti tietämättä, että ne olivat juuri alkaneet.
Oli nimittäin takki varattuna talon toisessa kerroksessa. Työnnyin ulko-ovesta sisään, alakerta
oli turvoksissa kiihkeästi hamstraavista kosmetiikkalaarien kaivelijoista. Saman lodjun ääressä
seulottiin saalista päät yhdessä oli sitten maskia tai ei. Meno oli villiä ekassa kerroksessa, josta
liukuportailla pelastauduin takkiani hakemaan. Löysin,jonotin, maksoin ja poistuin silmälasit
huurussa ja maski huohotuksesta märkänä. Ei koskaan enää! Kotona sovitin aarrettani ja
totesin toisen taskun reunassa pingisboltsin näköisen valkoisen hälyn. Miten hemmetti se siinä
oli? Kuka oli mokannut, en minä ainakaan. Oli tehtävä uusi riskiretki poistoa varten. Lähestyin
tavaratalon ovea ja turvaporttia takki tiukaksi kääröksi kassiin pakattuna,kassakuitti hikisessä
kourassa, maski silmälasien alle nostettuna, hartiat vähän kyyryssä. Aah, portti ei
inahtanutkaan, alakerrassa oli sama meno kuin edellisellä kerralla ja puolet väestä ilman
naamasuojaa. Olivatkohan käyneet ollenkaan kotona välillä? Lopulta info löytyi, mollukka ja
takki erotettiin toisistaan anteeksipyyntöjen kera ja olin vapautettu liittymään valtoimenaan
riehuvaan, turvavälittömään alehurrikaaniin.Ei todella ollut niitä fiiliksiä ja soljuin
mahdollisimman nopeasti virran mukana ovesta ulos. Tämä asia selvä, mutta mikä mahtaa olla
stadin koronatilanne kahden viikon kuluttua.
Ale on sitä aikaa, jolloin tavara potkaistaan ulos kiertoon ja varastoa tyhjennetään uuden tieltä.
Nyt vain moni kauppias on joutunut pistämään oven pysyvästi säppiin, kuten ravintolatkin.
Toiminnan kate on kadonnut taudin, rajoitusten ja asiakkaiden myötä. Ilmeisesti niin on että
niukkuus luo arvoja ja pula-ajat keksintöjä.Koronaaika on pakottanut virittelemään uusia tapoja
myydä ja luoda entisista tuotteista uutta ja toimivampaa. Finnair on alkanut myydä
lentokoneiden ruoka-annoksia ja ravintoloissa asiakas saa toivomansa kokoisen annoksen.
Jokainen ravintola päättää itse myykö aikuiselle pienemmän annoksen tai annoksen lasten
listalta. Ennenkuulumatonta! Pääasia, että ostaja on tyytyväinen ja kauppa käy. Pikkuravintolat
ovat selvinneet siirtymällä valmiiden annosten toimittajiksi, ruoka tuodaan kotiin ja iloinen
uutinen on ruokalähettien siirtyminen työsuhteisiksi. He tekevät kovaa duunia ja näinä aikoina
kiirettä riittää.
Ehdottomasti ilouutiisiin kuuluu myös postin luukusta pudottama kirje, joka sisälsi aivan tuoreen
kirjan, Heikki Paunosen ja Virve Kuuttaren hengentuotteen Skrivaa snygisti. Loistava kirja,
viisas, asiallinen mutta myös kiva. Oikeesti, slangi on kieli, jota puhutaan monella eri tavalla ja
se muuttuu ajan ja käyttäjien mukana.Se on stadilaisen kulttuurin olennainen osa. Monella sen
taito voi olla olemassa, mutta käyttö on tiukasti päässä lukkojen takana. Myönteinen asenne on
hyvä alusta. Slangi voi olla mauste tai koko satsi. Kuten kirjoittajat sanovat ”Sä hiffaat et mähä
voin skrivaakki slangii ku mä kerran bamlaanki sitä”. Katotaan onkse niin!
Soile Tammisto