70-luvulla tän Usarin duunaama buli persnetto starttas uhkaan jo koko tän duunimestan olemassaoloo ja tää Lönskän ja Mantskun höörnan kiinteistö jouduttiin blisaan ja flytattiin koko duunarijengi ja toimitus Ruoholahden painotaloon.
Yks söde snadi gimma kukkakorin kera oli tuttu näky latomossa ja muillakin osastoilla. Joku kyl ties kaveeraa, et tän pikkufriidun faija oli joskus aikoja sitte häippässy niitten himasta ja jättäny niitten mutsin ihan ypö handlaan tän perheen mieroo arkee.
Sit vielä, ku toi haikaraki oli flygannu niille visiteeraan ihan liian tiuhaan, niin joka vuos tän giltsin himassa jokelsi uus systeri tai broidi lullassa. Ei mahtanu mudella olla ainaskaan liian iisii ruokkii ja pitää kledjuissa tällasta katrasta.
Sit tää skäfä typy jatko sen snadii bisnestä taas täällä Ruoholahdessaki. Usein bamlattiin, et jo se ku tää tyty dallas ineen latomoon niin tuli fiilis, et alko niinku suulis skriinaan ja sen kera födas kans iloo ja hyvää blosista koko latomon jengille.
Sit sattu draamaa. Tää pikkufriidu duunas blumsterihandelii tän Ruoholahden painohösen jokasessa kerroksessa. Sit se yleensä ookas kertsien välit tavarahissillä. Yks iltapäivä se paino hissin ja ku se avas hissin dörtsii ja dallas ineen, niin jotain fittii häikkää ku tää dörtsi aukes vaikkei hissi ollu vielä ees kohdalla. Tää kiltsi sit syöksy draagisesti hissikuilun botnelle.
Sit aika pian joku hiffastä tän karmeen tapauksen. Skulattiin brankkarit ja tietysti skoudet. Nää brankkarit roudas sit aikanaan tän elottoman snadin uhrin ylös.
Joku myöhemmin bamlas, et yks nuori brankkari tsittas painohallin lattialla ja spiidas. Sit yks vanhempi pelastaja valisti, et tällä nuorella kundilla oli saman ikänen friidu himassa ja et sen spiritti brakas täydellisesti ku se hiffas, miten tää jo enkeliks muuttunu tyttönen lepäs niitten sen blumstereiden keskellä galsalla hissikuilun betonibotnella.
Ruoholahdessa upouusi valolatomakone. Tästä starttas ikiaikaisen
Guttenbergin luoman kirjapainotaidon hidas tuho. Alla vanha latomakone, se ainoo ja oikee ainaski mulle.
Teksti ja kuvat: Jaakko Koroma