Horjuin viime lördiksenä Hagiksen tortsan aamuborkalle, treffaa gamloi frendei. Siäl tsittas Viki-Vinni, gamla karjalaisäijä. “Mitäs Ollipulli!” Stikkas Vinni. “No mitäs tässä!” Kuittasin Vinnille. “Istuha persuksilles, ettei ilma pillaannu!” Stikkas vuorostaa Viki.
Mä slumppasin borgan ja riisihässäkän ja traisasin hanurin pallille. “No, ootsä kekannu mitää legendaarist viime aikoina?” Utelin Vikiltä. “Ei mittää mist akat juoruis.” Heitti Viki karjalan kielel, ku se ei muuta sproogist bamlaakaa. “Hittolaine ku minnuu jurppasee tää nykyajan nuoriso!” Alotti Viki heti vensterikoukulla. “No mistäs nyt nykii?” Mä stikkasin pöydän yli. “No mie oon vähä miettint tätä maailma mennoo.” Alotti Vinni, Anuksen näppyläks haukuttu, se ku on börjannu gamlan Karjalan Aunuksessa. Viki oli joteski doolin näköne. “No, mikä gamlan soturin kypärän on kallistanu?” Mä härnäsin. “Mie kuulin just jot yks tuttu vanha rouva olkii kuolt kesäl.” Viki höris ku gamla hestika. “No mut hei, eiks se oo meiän kaikkien edessä?” Mä spräädäsin snadisti hyymörii. “Oha se nii ja niikii. Mut minnuu on kiukuttant se tappaus ko mie tutustuin tähän vanhaa naisee.” Viki jatko litskin snärkisti. “No, mitä skoijii siin eka treffeis sit oli?” Mä utelin. “Oha siit jo vuosii ko mie kerran ookasin ykkösen ratikal. Mie olin matkal Kirurkin kontrollii. Tää rouva istuksi siin samal kohal mut toisel puolel käytävää. Siin vaunus ei olt muita matkustajii.” Viki veti biitin happee ja mä siivun borggaa. “Elannon pysäkilt ryntäs sissää joukko meluavii juippei.” Vikin vuoro oli traisaa mokkaa klyyvarin alle. Sit juttu taas jatku.
Kuvituspiirros: Olli Anikari (äitini 91 v.).
“Het ko nää kermaperssiiteinit huomas tään vanhan rouvan, ne alko huutammaa: ” Hyyii! Vanhat haisee!” Viki veti raskaammin henkee ja jatko. “Sit ne hyökkäs sinne etummaisil penkeil meluammaa. Mie suutahin ja aloin nousta ylös. Mie aattelin antaa pienen opetukse näil nykykakaroil. Nää ku ei tajjuu keien ansiost hyö saat vappaast matkustella ratikois ja puhhuu ommaa kieltää. Mut tää vanha naine tarttu minnuu käest lujasti kii ja haasto: “Ei kannata. Ei siitä mitään hyötyä ole. Saavat vaan lisää aihetta.”
Viki veti taas luftista ineen ja mä pääsin stikkaa snadii kuittii. “Mammahan oli ihan oikeessa. Ei ne sun oikasust ois välittäny. Oisit vaa joutunu flaidaa nuorempies kanssa. “No, nii silviisiihä se varmaa on.” Stödas Viki ja jatko stoorii. “No tää rouvaha olkii menos sammaa sairaalaa ko mie. Myöhemmi myö tavattii muutaman kerran siel Kirurkis ja meist tul iha tuttavat. Mie vaa muistin tään jutun ko kuuntelin täs aamusel yhtä suosittuu ratiokanavaa. Siin par toimittajan jolppii ja yks naistoimittaja vettää aamuohjelmaa. Hyö puhhuit uimahalleist ja niis käyvist eläkeläisist. Toine näist juipeist sano et se vanhojen ihmiste haju on karmee. Mieki ku käyn par kertaa viikos saunomas ja uija roolaamas.
Minnuu nii jurppas tuommone puhe.” Vikin ääni oli jo stydin kiukkunen. Mä ajattelin snadisti loiventaa. “Mitäs noista hei. Ne ei snaijaa et jos ne yleensä kynttää börjaa gamlaks, ni jonain päivänä nyyat kermaperseteinit griinaa niille ja symffaa niitä ku gamlat dunkkaa.” Me smailattii koko juttu vekka päiväjärjestyksest ja tsuumailtii parii tummaa mamufriiduu, ku dallas kudjun ohi hanurit kliffasti gungaillen.
Viki jäi tsittaa kojuun, ku mä lähdin horjuu kohti tuubin konesteegoi Vuokkiin. Näil sitä taas mennää funtsailee
OlliBull Anikari, nakuklabbi Valkan kundi.
Julkaistu Puolikaupunkia lehdessä nro 17/2015.
Julkaistu: Kirjoitti: •
