elge Henriksson on stadilainen taksialan yrittäjä, jonka juuret skaffaa muutaman polven taakse stadilaisuuteen. Helgen jo “ilmavoimiin” simiitannu eno oli erikoinen heppu. Eero Takasalmi os. Törnström, oli kolmest kloddista nuorin. Helgen mutsi, Helmi oli kloddeist vanhin ja keskimmäinen oli Eeron isobroidi Martti. Perheen faija flöidas breguu perheen pöydälle timpurin duuneissa. Aikasemmin faija oli toiminu Forssassa, Fazerin omistaman Jokioisten kartanon riistavaksina. Suomen ekoi fasaanei kasvatettii Jokioisten kartanossa. Riistavaksin duuniin kuulu fasaanin egujen traisaaminen torppareiden kanaloihi haudottaviks. Valto Törnström haudotti omatki munansa noil reissuil, jonka seurauksena 16-kesäsen Olga-tytön kupeiden hedelmänä födas Helgen mutsi.
STÄRÄ SKOTAAJA
Ku famili smiittas Myrskylään, ni faija-Valton riistavaksin duuni bytskas kirveen heiluttamisee. Pian muuton jälkee födas keskimmäinen kundi Martti ja latena junnuin kloddi Helgen Eero-eno. Famili budjas snadissa, tsögen ja kamarin möksässä. Metsästys hobbina ja bregun spredaajana jatku familin äijien voimin, faijan opein. Eerosta börjas stärä skotaaja, osaks metsästyksen takii, mut toinen stydi juttu oli “klapiskotauskisa”. Faijalla oli tapana järkkää skotauskisa, ku himan halkokudjun botnel oli enää yks klapi. Siihen piirrettii snadi risti ja se duunattii pystyy kannon nokkaan. Sitte piekkaril skotaamalla kisattii siitä, kuka joutu traisaa himaan fedui. Stärin skotaaja oli aina Eero, joka ei koskaa joutunu traisaa fedui. Eero oli niin stärä skotaaja, et broidikset järkkäs välillä skotausnäytöksii. Martti piti handuis kolikkoo, jonka Eero skotas stärästi vekka. Myöhemmin tää skotaamisen taito frelssas Eeron monelt höykytykselt Ranskan muukalaislegioonan koulutukses.
FUDUT SKOLESTA.
Eeron skolenkäynti slyyttas lyhyeen, ku maikka oli hiffannu ulkovessan seinään piirretyn kirkkobotskin kuvan. Syytteesee joutu Eero ja sen kaveri, Järvisen kundi. Illalla käytii sit skolella stydi kuulustelu, johon oli kutsuttu kundien vanhemmat. Järvisen kundin faija, Liebe Järvinen oli tsuumaillu stärästi piirrosta ja skiias sit maikka Urholalle: “Ei tää ole meidän pojan tekemä. Meidän poika kun piirtää, niin se on kun just, eikä melkein”. Kumpikin sankari sai kuitenki fudut skolesta. Eeron mutsi Olga, oli ottanu stydin pultin maikalle, joka oli tuumannu nuivasti: “Sellainen poika, kuin äitikin!” Ei jeesannu mielenilmaus, vaan siihen slyyttas Eeron skole.
HANTTIHOMMIST MAAILMALLE
Enempii skolei käymättömänä joutu Eero krigun jälkee hamnaa breguu erilaisis hanttiduuneissa. Pian Eero smiittas Stadiin, jossa hankkiutu duuniin Helgen faijan Itämerengartsal staijanneesee Halkobuulaagiin. Firma oli kaijan huudeilla ja niin Eero tutustu siellä skönäreihi. Yhtenä päivänä Eero ilmotti mutsilleen lähtevänsä “pippurien maahan”.
Eero pestautu botskiin joka skiglas Ranskaan. Skönärin duuni ei kauaa kundii viehättäny, vaan Marseillessa Eero skrivas nimmarin soppariin Ranskan muukalaislegioonassa. Moneen kuukauteen ei Eerosta kuultu himassa mitään ja niin vanhemmat oletti kundin skiglailevan jossain boltsin sköneillä. Lopulta mutsille tuli breivi jossa kundi skryytas mutsii lähettää Suomi-Ranska sanakirjan.
MUUKALAISENA LEGIOONASSA.
Breivi oli päivätty Algeriassa v. 1951, jossain koulutuskeskuksessa. Kundin seikkailunhalu oli saanu vallan ja pitkä reissu “pippurien maahan” oli alkanu. Eeron breivit oli lyhkäsii, eikä postille niist pennei just herunu. Joka mutsienpäivänä kuitenki yhdelle aaneloselle käsin skrivattu toivotus kuitenki oli saatu aikaseks. Yleensä ottaen ei kundin liikkeist just tietoo herunu. Viiskytluvun alkusiidul ei tietoo muutenkaa boltsin tapahtumist tulvinu Härmään, ku ei ollu telkkarii, netist bamlaamattakaa. Tsaittareist saatto tihkuu jotai tietoo Ranskan offensiiveist Indokiinassa.
DIEN BIEN PHUN KATASTROFI.
Vuonna 1953 Ranska tsögas ulospääsyy Indokiinassa Viet Minhin kanssa käymästään krigusta. Ranskan Indokiinan joukkojen komentaja Henri Navarre päätti traisaa marraskuussa bulin maahanlaskujoukon Dien Bien Phun kylän huudeille, katkastakseen vihollisen hyökkäys- ja huoltoreitit Laosiin. Joukot traisattii 19 kilometrii pitkän ja 13 kilometrii leveän T’ai vuoren ympäröimälle tasangolle. Joukkojen huolto oli vaan flygareiden varassa. Idis oli houkutella Viet Minh avoimeen flaidikseen ja murskaa se lopullisesti. Ranskikset byggas linnotuksen jossa oli kahdeksan stydisti aseistettuu pesäkettä ja 16 000 soltun varuskunta. Linnakkeen stödiksenä oli 10 litskii M24 tankkii ja kuus Bearcat hävittäjäpommari flygarii.
Viet Minhin maineikas krigubosse Vo Ngyuen Giap marssitti tasangolle 50 000 kommarisolttuu, jotka traisas messissä osina kolmesataa 105-millistä tykkii tasankoo ympäröiville vuorille. Piirityksen byggaaminen salaa hamnas katastrofin aineksii murheen laakson ylle.
MUUKALAISLEGIOONAN KOVAN PÄIVÄN ILTA.
Tammikuun vikana päivänä 1954, alko Viet Minhin tykistö moukaroida tasangolla puolustautuvii ranskiksii. Flyggesilta bragas ja vaan 30 % tarvikkeist saatii toimitettuu joukoille. Huhtikuun alkuun mennes oli ranskisten onnistunu hamnaa kenraali Giapille yli 2000 soltun tappiot. Ranskikset onnistu traisaa viel täydennysjoukkoi linnotukseen, mut puolustettava mesta oli skäfänny jo säteeltään 600 metrin kokoseks. Kenraali Giapin taktiikan bytskaus starttas lopullisen katastrofin. Giap määräs 50 000 soltun vahvusen joukkonsa gravaa ranskisten asemiin. Ranskikset menetti pesäkkeen toisensa jälkee ja pakotettii lopulta antautumaa 7. toukokuuta. Ranska menetti delanneina 7184 solttuu ja 12 000 fongattii boseen. Viet Minhin finnauksen hinta oli buli, yli 20 000 vietnamilaissolttuu delas. Ranska joutu lopulta lemnaa Indokiinan siirtomaan Geneven sopparin alleskrivauksilla vuonna 1954.
MISSÄ EERO LUURAA?
Eerost ei kuulunu mitään elonmerkkei pitkii aikoihi, ku sit ulkoministeriöst tuli tieto, että kundi oli fongattu boseen Dien Bien Phun flaidiksissa. Kahdeksan kuukauden lusiminen ei ollu fitein homma, vaan stydein homma oli yli 800 kilsan dallaus Hanoin vankileirille, jonka lempparinimi oli Hanoi Hilton. Ne ku oli haavoittunu tai muuten sekulis kondikses eikä kyntänny horjuu messis, jätettii tien varteen tai skotattiin hengiltä. Hanoi Hiltonin joka vankikopissa oli giljotiini, minnamassa suurvalta Ranskan ajasta. Eero oli bulin kokonen, stydis kondiksessa ja luonteeltaa skrama nuori starbu. Niinpä kahdeksan kuukauden vankityrmän lattiaan valetuis tsedjois viruminen ei nujertanu kundii. Lopulta koitti leediks pääsemisen aika, vangit armahdettii ja tsörattii Marseillen satamaan, jossa kenu De Gaulle tokkas handusta kiittäen sotureille mitskut. Saman päivän iltasiidul staijas sataman kaijalla jengi kovii kokeneit legioonan sotureita stikkaamas leipii sköneen snygeil urhoollisuusmitskuilla.
AMMATTISOLTUSTA KAPAKOITSIJAKS.
Eero pääsi sit Pariisin korkeimman dumiksen päädumarin bilikakuskiks. Viimiset ajat legioonalaisena oli iisi nakki, verrattuna kaikkeen Indokiinas koettuun.
Treffattuaan nuoren snygin pariisilaisen mademoisellen, smiittas Eero palveluajan slyytattua Rouen’iin ja börjas sinne snadin baarin. Kuuskytluvun alkusiidulla flygas Eeron systeri ja mutsi treffaa Eeroa ranskanmaalle. Eerolle oli jääny jotai kalavelkoi arabei kohtaan ja stydinyrkkisenä tsennattu härmäläinen joutu sillon tällöin turvautuu kansainvälisee rystysten sproogiksee. Niinpä kun mutsi ja systeri tuli visiitille, oli Eero ottanu edellisenä iltana muutaman katuerän paikallisten arabien kanssa ja virui nyt putkussa. Yli 10 vuoden jälleennäkemisen kunniaks joutu mutsi ja systeri bungaa kundin ulos häkistä.
SKÖNÄRI TAAS.
Levoton ja vielä seikkailunhalunen Eero ei kauaa paikalla pysyny, vaan pestautu viidekstoista vuodeks norskien botskille tsögaamaa “pippurien maata”. Oltuaan 25 vuotta maailman blosiksissa ja kahdesti Indokiinan krigun flaidiksissa, palas Ranskan muukalaislegioonan korpraali Eero Takasalmi os, Törnström, takas himamökkiin Myrskylään. Stydisti eletty elämä oli jättäny stydit jäljet starbuun ja kondiskin oli alkanu bragaa. Ne hurjat kokemukset eno eli monesti goisatessaan, ranskankielisii komentoi huudellen. Ku Stadin Kirran hospitaalissa Eerolta päätettii flöidaa klabbi, kysy leguri, et pitäiskö omaisille ilmottaa asiasta. Vastaus tuli sotilaallisen stärästi: “Kinttu on minun. Ei tarvitse ilmoitella!”
Lähtö iankaikkiseen “pippurien maahan” tuli aika varhain, 59 vuoden iässä. Helge oli tilannu enolle tsirran Myrskylästä Stadiin. Tsirran sivudörtsi oli vielä auki ja Eero-eno vinkkas Helgen lähemmäks. Helge kurotti korvan ihan lähelle enoo, kuullakseen viimiset viisaat sanat. Eno saneli tyylillee uskollisesti: “Tulikos tupakat mukaan?” Eero-eno kun tapas blaadaa filtteritöntä Camel-merkkist röökii. Sitä ku ei Kirrassa ollu blisattavana.
Artikkeli perustuu Helge Henrikssonin haastatteluun.
Julkaistu aiemmin Puolikaupunkia lehdessä ja Tsilarissa.
Teksti: OlliBull Anikari.
Kuvat: Helge Henriksson.E