Ehdotus Hämeentien uudistamisesta lautakunnan käsittelyyn

Foto Helsingin kaupunki / uutiset

Foto Helsingin kaupunki / uutiset

Kaupunkisuunnitteluvirasto esittää, että henkilöautoliikennettä vähennetään Hämeentiellä kieltämällä läpiajo Kurvin ja Hakaniemen välillä. Kokonaan henkilöautot eivät Hämeentieltä katoaisi, sillä Hämeentielle pääsisi edelleen ajamaan poikkikatujen kautta.

Liikenteen vähentyessä bussit ja henkilöautot mahtuisivat Hämeentiellä yhteiselle kaistalle, jolloin erilliset bussikaistat voitaisiin poistaa. Bussikaistojen tilalle rakennettaisiin yksisuuntaiset pyörätiet ja lisäksi jalkakäytäviä, raitiotietä ja bussipysäkkejä levennettäisiin.

Hämeentien liikennesuunnitelma tulee kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn tiistaina 17. marraskuuta. Lopullisesti liikennesuunnitelmasta päättää kaupunginvaltuusto.

Merkittävä parannus ilmanlaatuun

Läpiajokielto siirtäisi Kallion ohittavan liikenteen pääosin Sörnäisten rantatielle, jossa liikenne kasvaisi arviolta noin 15–20 prosenttia. Kalliosta lähtevää ja sinne saapuvaa liikennettä siirtyisi Kallion muille kokoojakaduille. Mallinnusten mukaan henkilöautoliikenteen matka-ajat alueella pitenisivät keskimäärin noin puoli minuuttia. Hämeentielle jäisi arviolta noin viidennes nykyisestä henkilöautoliikenteestä.

Suunnitelmasta tehdyn vaikutustenarvioinnin mukaan henkilöautoliikenteen vähentyminen parantaisi Hämeentien ilmanlaatua merkittävästi. Muun muassa terveydelle haitallisten typpioksidien määrä vähenisi. Nykyisin niiden raja-arvo Hämeentiellä ylittyy.

Sörnäisten rantatiellä liikenteen päästöjen vaikutus ihmisiin ei ole yhtä suuri kuin Hämeentiellä, koska katu tuulettuu Hämeentietä paremmin.

Yksisuuntaiset pyörätiet parantaisivat pyöräliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, mutta myös jalankulkijoiden turvallisuus kohenisi, kun pyöräily siirtyisi pois jalkakäytäviltä. Huolto- ja jakeluliikenteelle on suunnitelmassa varattu lisää lastauspaikkoja, mikä vähentäisi myös jalkakäytäväpysäköinnin haittoja.

Bussit ja ratikat nopeammiksi

Ajoradan kaventuessa osasta risteyksiä voitaisiin turvallisuuden heikentymättä poistaa liikennevalot, mikä nopeuttaisi bussien ja raitiovaunujen kulkua ja tekisi kadun ylittämisestä sujuvampaa. Raitioliikennettä nopeuttaisi myös raitiotien leventäminen sekä Käenkujan pysäkin poistaminen. Hämeentien kautta kulkevien bussien matka-aikojen on laskettu lyhenevän noin minuutilla.

Lisää aiheesta:

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *