Heinäkuu 1952. Vanhempani läksivät Helsingin olympiakisojen alta häämatkalle Norjaan, missä isotätini Alma oli joskus 1920-luvulla minulle tuntemattomista syistä mennyt naimisiin metsänhoitaja Halvdan Rosenbergin kanssa. Isotäti ja Halvdan-setä olivat kierrättäneet nuortaparia Lillehammerin ja Hamarin kaupunkien ympäristössä ja majoittaneet tämän joksikin yöksi autiomajaan Paradis-nimisen tunturin rinteessä, mikä oli vanhempieni mielestä ollut hyvinkin romanttista. Tarinan varsinainen, tai ensimmäinen, kärki seuraa nyt. Isä kertoi paljon myöhemmin, että aina kun he olivat ostaneet lippuja nähtävyyksiin tai kulkuneuvoihin tai syöneet ravintolassa, Halvdan-setä oli ”mönkinyt” sopivassa kohdassa esiin ja lausunut ne kaksi suomen sanaa, jotka hän taisi: ”Mine suoritan.” Näin sanoen hän oli kaivanut esiin lompakkonsa ja maksanut seurueen viulut.
Kesäkuu 2016. Muuan pojistani meni naimisiin turkkilaisen naisystävänsä kanssa, ja tapausta juhlittiin ja itse asiassa juhlitaan vieläkin Istanbulissa molempien osapuolten perheiden kesken. Kiertelimme nuorenparin kanssa katselemassa nähtävyyksiä, ajelemassa kulkuneuvoilla ja syömässä ravintolassa, ja aina sopivassa kohdassa möngin esiin ja lausuin – no, tiedätte jo: ”Mine suoritan.”
Mutta ei tässä, luoja paratkoon, kaikki. Hagia Sofian muinaisen katedraalin ja sittemmin moskeijan, jonka Kemal Atatürk julisti sekulaariksi museoksi vuonna 1935, toisen kerroksen kivikaiteessa oli lasilevyllä suojattuna nimikirjoitus, aikansa graffiti, jonka oli siihen 800-luvulla j.a.a. raaputtanut Konstantinopolissa asioimassa vieraillut viikinki. Kaiteessa erottuivat enemmän tai vähemmän selvästi kirjaimet HALVDAN.
Tuijottaessani typertyneenä himmennyttä kirjoitusta kuulin korvissani yhä voimakkaammin sivilisaation jylyn, johon sekoittuivat turistilauman sorina, ulkona lähenevä ukkosmyrsky, kaikkien maailman syntyvien ensi parkaisut ja kuolevien viimeiset voihkeet, Atatürkin ja keisari Justinianuksen ja metsänhoitaja Halvdan Rosenbergin sydämellinen nauru, ja kaikki tämä yhtyi elämän riemukkaaksi, voittamattomaksi madrigaaliksi, ja siihen mardigaaliin me lopulta yhdymme jokainen.
Pekka Sauri