Jengi, joka väittää, et diggaa syksyy, ei varmalla meinaa, et näitä mörkkii maanantai aamuja, ku vaik joutuis skrabaa, fiuden etufönarii ja muuteski elo etoo. Se täs pimees on gutaa, et muu jengi ei hiffaa, ku parski kundiki skäfästi vaik spiidais.
Meitsi ainaski kammoo pimeetä. Oon jo kakrusta asti sitä studannu. Muuteski mulla menttaali syksyllä, vispaa hörnasta toiseen. Ku mä oon funtsinu, et varmaan muillaki on välistä samanlaisii fiiliksii, niin mä koitan jeesaa niit tällä runolla, joka ainaski mua, on snadisti joskus kantanu.
Suulis skriinaa… foto; kslmedia.fi
Sen on skrivannu yks oululainen mörkkis kundi, nimeltä Kaarlo Kramsu. Se födas vuonna 1855 ja delas hoitamattomaan sukupuolitautiin 1895. Jos jossain, niin tässä runossa, tää ironia vetää sellasta triumffii, et alkaa taas suulis skriinaan.
Sua lemmin aina, tyttö mustatukka
ja sinisilmä, naisist ihanin.
Oot elontieni kaunokaisin kukka,
ja sydämeni tunne tulisin.
Sun kammioosi hiljaa, kyyhkynsiivin,
mun aatokseni usein kiiruhtaa.
Mä itse sinne kerran vielä hiivin,
sua vaimoks pyydän – jos en muita saa.
Jaakko Koroma