Väinämöisen klabbi oli saanu siteet ja voiteet. Veren seisautus-sanatkin vihdoin tiedossa. Itse Iso Bossikin teki taikojaan, niin ett klabbi toimi paremmin kuin koskaan ennen. Niin Väiski pääs lähtee omille himakonnuileen pimeest Pohjolasta. Mieli hyvänä, kun Joukahaisen ennustus: ettei Väiski koskaan pääsis himaan Kalevalan kankaille, toteutunutkaan. Toisaalta mieli maassa, kun tuli luvanneeks Pohjan akalle Sammon rakentajan, Ilmarisen. Louhi lupas kauniin Tyttinsä sille, joka pystyis takoo rikkautta suoltavan Sammon. Väiskihän ei osannu takoo, sehän vaan sjungas. Se tsöras suoraan Ilmarisen luo, joka tunnettiin taivaan kannen takojana. Ilmarinen olikin jo ihmetelly, missä Väinämöinen oli viikon piilotellu. Väiski rupes kertoo kosioreissustaan.
I
Kävin naista etsimähän, kysyin piikaa Pohjolasta.
Yks oli ylitse muiden, Louhen likka Pohjan Tytti,
se ei miestä mielistele, eikä suostu vaimokseni.
Niin on kaunis ja ihana, kuu paistoi ohimoluilla,
suulis tsittas daisareilla, silmissänsä tähdet tuikki,
Sinä Seppo kaiffarini,/jeesaisitko sä minua?/
Käypä friiduu katsomassa,/ takoisit samalla Sammon,/
hehkuttaisit hiilloksella,Saisit immen palkaksesi,
korkkaamattoman kanasen,
Froogas seppä Ilmarinen,”Joko sä minut lupasit,
Pohjolaan Lapin perälle? En varmasti sinne lähde,
siellä miehet hirtetähän,syödään soppalihoina.
Vielä kertoi Väinämöinen, Ilmarista houkutellen,
sanoi: Onpa kuusi kukkalatva, tossa Osmon pellon pientareella,
latvassa superkuu loisti, oksilla Otava budjas,
Eipä usko Ilmarinen, näkemättä silmillänsä.
Yhdessä tsiigaamaan menivät, onko totta vai valetta,
näkyiskö kuu latvuksessa? Siltähän se kyllä näytti.
Sanoi vanha Väinämöinen: ”Käy nyt kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan”.
Niinpä seppo Ilmarinen, kiipes puuhun noutamahan,
tähtisarjaa katsomahan.Silloin Väiski tempun keksi,
myrskytuulta yllytteli. Ottamaan Sepon mukaansa,
viedäksensä Pohjolahan,
Blosis nousi hirveäksi, myrskytuuleksi repesi,
vei mukanaan Ilmarisen, pimeähän Pohjolahan,
Flygas tuulen tietä myöten, Sariolan saunatielle,
ei sitä dogit havainnu, eikä haukkujat hogannu.
Louhi pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
tuulen tuomaa ihmetteli, salaa heille saapunutta,
koiran korvan kuulematta, hakkumatta pihadogien.
Sanoi seppä Ilmarinen:” En mä tänne itse tullu,
tulin taifuunin mukana , myrskytuulen kantamana,
Enkä koirien iloksi, pihadogin haukuttavaksi.”
Silloin Pohjolan emäntä, kysyy suoraan kiertämättä:
”Tsennaaks Seppo Ilmarisen, jota ventannu jo oonkin ,
odotellut viikon päivät.”- ”Kyllä tsennaan Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen, itse taitava takoja”.
Silloin Louhi pinkasi sisälle, komenteli tyttärensä,
pukeutumaan parhaisiinsa, laittamaan näyttävät korunsa,
posket meikkaamaan punalla. Onhan Seppo Ilmarinen.
tullut Sampoo duunaamahan, takomahan rautakantta,
RANTSU
