Horjuin lördismorgenina Hagiksen tortsan tsufekudjuun. Siäl tsittas gamla frendi, Hissa-Heka, joka on leedi hissamaikan duuneist. ”No mitä Heka on viimeaikoina kekannu?” Mä stikkasin samal ku littasin hanurin pallille. ”Tere Bulli! Eipä ihmeit. Toi noi, ilmoi pitelee.” Skiias Heka. Hekalla on semmone tapa et se stikkaa melkee joka lauseesee ”toi noi”. Se ku on födannu Porissa.
”Mää olen vähä tutkinu noita oikeit merirosvoi ja niide historiaa.” Mä haukkasin biitin possuu ja lorotin mokkaa perään. ”Älä helvatta! Muaki on aina kiinnostanu ne oikeet piratit. Onks sul jotain nyyaa faktaa niist?”
Heka alottaa aina jutun snadin rykäyksen jälkee. ”Toi noi, eihä niist mitää varsinaisest uutta tietoo ole, mut kun en tuntenu vanhoikaa juttui.” Mä aloin käymää lämpösenä. ”Bamlaa ny jotai.”
Heka rykäs ja alotti seminaarin. ”Toi noi, vuosii 1690–1730 pidetää merirosvouksen kulta-aikana. Euroopan valtioiden väliset suuret sodat oli ohi, olot oli melko vakaat ja siirtomaat kävi kauppaa keskenää. Raskaat lastilaivat, jotka kuljetti tarvikkei Eurooppaan, oli merirosvoille helppo kohde. Romantisoidut merirosvotarinat ei anna oikeeta kuvaa siit karust elämäst, joita piraatit vietti.
Yks tunnetuimpii oli Francis Drake, joka ekana englantilaisena purjehti maailman ympäri 1577-1580. Hän ryösti putipuhtaaks jokasen kohtaamans espanjalaislaivan. Kuningatar Elisabet I rahotti häne matkaans, ku ryöstöretket horjutti kilpailevan Espanjan mahtiasemaa. Ku Espanjan lähettiläät valitti hänest, tämä pahotteli Draken toimii, niinku ei olis ollu niist lainkaa tietone.
Englannisa Drake oli kansallissankari, mut espanjalaise nimitteli hänt ”un corsario”, merirosvo. Elisabet I:lla oli komennos kokonaine laivasto aluksii, jotka harjotti merirosvoust häne luvallans. Alusten kapteeneit kutsuttii Merikoiriks. Yks heist oli tää John Hawkins –orjakauppias, joka komens laivastoo. Hawkins teki ekana englantilaisena rahaa orjakaupal. Hänet tunnetaa miehenä, joka alko harjottaa kolmiokauppaa: eurooppalaiset hyödykkeet vaihdettii Afrikasa orjii, jotka sit vaihdettii Amerikas raaka-aineisii. Sit oli nuori hollantilaine Piet Hein – valtion laillistama konna. Meriupseeri joka lusi neljä vuotta espanjalaiste vankina orjatyössä laival.
Ku kostoo hautova Hein sit lunastettii vapaaks 1602, hän ryhtys ilomieli kaapparikapteeniks. Hän sai valtion suostumuksel hyökätä espanjalaiste kauppalaivoje kimppuu. Alankomaide ja Espanjan välil käydyn 80-vuotise sodan aikana merirosvoust pidettii sotatoimena. Hein piti laivoillaa kovaa kurii, mut kohteli vankei hyvin.
”Mä unohdin dokaa mokkaa, ku keskityin Hekan juttuun. Stikkasin galsan tsufen imurii ja jäin venttaa stoorin jatkoo.
”Sit oli tää ranskalaine Emanuel Wynne. Hän oli tiettävästi eka, joka käytti merirosvolippuu. Hänen mainitaa vetänee sen mastoon v. 1700, ku häne aluksens kohtas englantilaislaivan Afrikan rannikol, lähellä Kap Verdee. Yleensä merirosvokapteenit halus vallata ryöstettävän laivan mahdollisimma vähäl kahinal tappioiden välttämiseks ja käyttivä siks kauppalaivoje miehistön säikyttämisee pelottavaa lippuu. Wynnen lipusa oli kallo ja luut ristisä. Siitä tuli myöhemmi yks yleisimmist merirosvolipuist. Wynnen lipusa oli myös tiimalasi, jolla kerrottii uhreil, et heidän aikans oli loppumasa, jos he eivät toiminee oikein.”
Yht’äkkii Heka ponnas pystyyn. ”Ei jumankekka! Ny mää myähästysin. Aino on taas hurjana! Morienttes vaa!” Mä lähdin kans horjuu kohti Vuokin tuubii ja Columbuksen bibluu. Jos vaik londais kniigan piraateist.
Näil taas mennää, funtsaa nakuklabbi Valkan kundi.
Piirros: Piratit /OlliBull.