Pohjan akka Louhi löys spiidaavan Väiskin mailtaan ja roudas sen himaansa. Kuulusteli Väinämöistä miks se, partasuu karju, parku kuin skidi. Väiski kerto seikkailuistaan, kuin se oli tsimmannu skönessä ja melkein delannu. Kokko oli noukkinu sen skönest, mutta stikannu Väiskin lopulta ihan outoon skutsiin, Pohjolan perälle. Eikä Väiskillä ollu tietookaan, miten pääsis takas himaan. Louhi lupas hoitaa Väinämöisen himaan, jos se takois killaa ja kultaa spottailevan masiinan, sammon. Väinämöinen sano, ettei se mikään seppä ollu, mutt tsennais yhden
Seppo Ilmarisen, joka takois akalle ihan mitä vaan. Louhi lupas snygin tyttärensä sille, joka tekis hänelle sammon. Sit se lähetti Väinämöisen matkaan, hakemaan sammon takojaa. Käski kuitenkin Väiskiä pitäämään knuburansa jemmassa, muuten hukka peris.
Pohjan Tytti, foto: Rantsu
Louhen likka, Pohjan giltsi,/ maan kuuluisa tummatukka,/
sateenkaarella istuskeli,/ kliffoissa kuteissansa,/
kauneimmissa kledjuissansa./Kultakangasta kutoi,/
hopealla huolitteli,/juhlakangasta parasta./
Taitavasti valmisteli. / Sukkula kädessä lensi/
klabbit tanssi polkimilla ./
Väiski Väinölään menossa , /kuuli sukkulan surinan ,/
kuuli ääntä päänsä päältä,/ nosti hiukan nuppiansa,/
näki tumman kaunokaisen,/istuvan sateenkaarella,/
kutomassa kangastansa./ Pyysi doorista mukaansa,/
vokotteli neitokaista,/ Sanoi: ” Tuu, tipu rekeeni,/
tsittaa tänne vällylleni.”
”Gimma Väiskiltä uteli:,/”Miksi mimmiä kyselet,/
tsittaamaan sun vierellesi?”
Väiski svaarasi tytölle:/ ”Siksi tahtoisin gimulin,/
mimmin viereen tsittaamahan,/Veisin neidon leipojaksi, /
korvan juureen laulajaksi,/ koristamaan ikkunaani,/
noille Väinölän tiloille,/ Kalevalan kartanolle.”/
Gimma vastasi ukolle:/ ”Kysyin pikku lintusilta,/
froogasin kulorastaalta,/ Kumpi on gimmalle parempi,/
Tytön lapsuuden kodissa,/vai miniänä appelassa?/
”Pikkulinnut mulle sjungas,/ kliffa on neitinä asua ,/
mieli maassa vierahilla./ Kertoivat totuuksiansa,/
Kirkas on himassa päivä,/ appelassa pilvisempi,/
vapaampi meno kodissa,/ kuin kahleissa appelassa./
Vaka vanha Väinämöinen, /vähätteli kuulemaansa,/
”Fogelien sjungailuja,/ räkättirastaiden loruja ,/
tule friidu vierelleni,/ tsittaa tyttö polvelleni./
en ole kuka tahansa,/ kundi muita kömpelömpi.”
Gimma vastasi sanoen:/ ” Taitajaksi kehun sinua, /
jos sä jouhen halkaisisit,/ skeglulla terättömällä,/
ja munan saisit solmituksi,/ solmun tuntumattomaksi.”
Väiski Jouhen halkaisi, /skeglulla terättömällä,/
sai munankin solmittua,/ solmun tuntumattomaksi./
käski friidua rekeensä,/ gimulia kainaloonsa.
Likka lisää kujeita keksi:/ ”Ehkäpä pian tulenkin,/
jos kiskot kivestä tuohta,/ jäästä veistät aidaksia,/
veistäisit rutsarin minulle,/ skuffaisit veneen vesille,/
ilman handun koskematta.
Väiski lupasi sen likalle./ Veisti päivän, veisti toisen,/
veisti vielä kolmannenkin,/ sillon Hiisi tempun keksi,/
heitti kirveen kalliolle,/ kirves polvelle putosi,/
siitä tippui varpahille,/ Lempo sai verille haavan,/
bluden paksun juoksemahan./
Anja ”Rantsu” Rantamäki
