Mika Maliranta: Luovan tuhon tie kilpailukykyyn – Miten innovointi vaikuttaa yrityksiin, kansantalouteen ja kansalaisiin. Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiö 2014. 122 s.
Suomen kansantalous on kriisissä, se tiedetään ja on tiedetty jo vuosia. Poliittisessa päätöksenteossa näyttää vallitsevan avuttomuuden ja neuvottomuuden ilmapiiri. Se on kovin merkillistä sikäli, että kaiken aikaa julkaistaan raportteja ja selvityksiä, joissa esitellään konkreettisia ja perusteltuja ratkaisukeinoja. Matti Pohjolan syyskuussa julkaistu Suomi uuteen nousuun -raportti, jonka taannoin esittelin tällä palstalla, oli ansiokas esimerkki. Tämä Mika Malirannan selvitys on toinen. Maliranta on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja, mutta se älköön estäkö edunvalvonnan ketunhäntää epäileviäkään tähän puheenvuoroon paneutumasta. Teksti puhuu kyllä puolestaan.
Luovan tuhon käsitettä on aika ajoin vilauteltu suomalaisessa talouskeskustelussa vaivautumatta kertomaan, mitä sillä tarkoitetaan. Malirantapa kertoo: ”Luovalla tuholla tarkoitetaan toimialan tuottavuutta kohottavaa yritysrakenteiden muutosta.” Selkokielellä matalan tuottavuuden yritykset työpaikkoineen päivineen tuhoutuvat, ja tilalle tulee korkeamman tuottavuuden yrityksiä. Korkeampi tuottavuus perustuu kahteen tekijään: innovaatioihin tai tehokkaampaan työskentelyyn tai molempiin, kun innovaatiot yleensä johtavat tehokkaampaan työskentelyyn.
Suomessa on parastaikaa menossa rivakka luovan tuhon prosessi. ”Vaikka tehdasteollisuuden työtunnit ovat voimakkaasti vähentyneet viime vuosina, monet toimipaikat ovat kuitenkin palkanneet lisää väkeä. Tulevan talouskasvun kannalta erityisen rohkaiseva uutinen on se, että nuo työpanosta lisänneet toimipaikat ovat olleet niitä, joissa saadaan paljon arvonlisää työtuntia kohden.” (S. 35.)
Malirannan mukaan luovan tuhon indikaattorit kertovat, että Suomen teollisuuteen on alkanut syntyä tuottavaa uutta liiketoimintaa. Tämä näyttäisi vahvistavan Pohjolan viimesyksyisen selvityksen päätelmää: vaikka elektroniikan laitevalmistus on Suomessa romahtanut, ICT-alan osaamiseen perustuvat palvelut ovat jatkaneet kasvuaan läpi taantuman. Mediajulkisuudessa on yleensä esillä vain luovan tuhon tuhopuoli eli isot yt-neuvottelut ja joukkoirtisanomiset, luovuuden eli innovaatioiden synnyttämät uudet työpaikat ovat olleet paljon vähemmän näkösällä. Ei ole ihme, että itku ja hammasten kiristys on täyttänyt maan. Luova tuho on kuitenkin voimakkainta silloin, kun innovointitoiminta on vilkasta ja teknologinen kehitys nopeaa.
Miten luovaa tuhoa kyetään parhaiten edistämään? Malirannan sävelet ovat selvät: on paljon parempi heikentää irtisanomissuojaa ja vahvistaa työttymyysturvaa kuin päinvastoin. Vahva irtisanomissuoja tekohengittää heikkotuottoisia yrityksiä, mikä on kansantalouden kannalta myrkkyä. Vahva työttömyysturva takaa työntekijöiden toimeentulon siirtymävaiheessa kuolevasta yrityksestä elinvoimaiseen. Maliranta muistuttaa, että Suomen työmarkkinat ovat jo tässä suhteessa varsin joustavat Etelä-Eurooppaan verrattuna. Pohjoismainen malli on periaatteessa luovalle tuholle parahultainen perusta.
Mutta suomalaisten yritysten kilpailukyky ei ole nyt häävi erityisesti niiden toimiessa Suomessa. Vuonna 2012 suomalaisilla yrityksillä oli 4883 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä, joissa oli yhteensä yli 570 000 työntekijää. Nämä ulkomailla toimivat yksiköt pärjäävät edelleen erittäin hyvin siinä, missä Suomessa toimivat osat kituuttavat. Samojen yritysten toimintaedellytykset ovat siis ulkomailla paremmat kuin kotimaassa. Tämä tietysti kannustaa yrityksiä siirtämään toiminnoistaan yhä enemmän Suomen rajojen ulkopuolelle, missä ei kansantalouden näkökulmasta ole järjen hiventä.
Malirannan kiinnostavimpia ehdotuksia luovan tuhon edistämiseksi ja tuotannollisen toiminnan rakenteiden muuttamiseksi liittyy asuntopolitiikkaan. Suomalainen omistusasumiseen perustuva kulttuuri tekee työn mukana liikkumisen vaikeaksi. Tähän kun on mätkäisty päälle vielä asuntokauppojen varainsiirtovero, ihmisiä kannustetaan kaikin tavoin pysymään poteroissaan. Maliranta esittääkin asuntotulon – omassa asunnossa asumisesta koituvan edun verrattuna vastaavassa vuokra-asunnossa asumiseen – verottamista. ”Vaikka asuntotuloverolla on monia kiistattomia etuja, sillä on yksi vakava heikkous – se on uskomattoman epäsuosittu äänestäjien keskuudessa.” Siksi yksikään poliitikko ei uskalla sitä ehdottaa.
Veronkevennyksiä on syytä kohdistaa pikemminkin ansio- ja pääomaverojen keventämiseen kuin perintöveron poistamiseen, sanoo Maliranta. Myös yhdyskuntarakenteen tiivistäminen edistäisi yritysten välistä kilpailua: ”Nopeutta ja ryhtiä tarvittaisiin varsinkin kasvukeskusten kaavoitukseen.”
En ole lainkaan pätevä arvioimaan kaikkia Malirannan päätelmiä luotettavasti, mutta joka tapauksessa raportti oli mitä inspiroivinta luettavaa. Suosittelen etenkin näin vaalien alla niin ehdokkaille kuin äänestäjillekin. Ja ehkä erityisesti heille, jotka tälläkin hetkellä järsivät kyniään hallitusohjelmaluonnostensa tyhjän paperin äärellä.
Pekka Sauri
