Saarijärven Pave.
Saarijärven skutsimailla,
budjas mestallansa hallaisella Pave.
Renssas, hoiti ahkerasti maataan,
mutt Jumalalta kasvuu venttas.
Muijineen ja kersoineen se siinä
vähii känttyjänsä skruudas otsa hiess.
Grevas ojii. Kynti. Ohran peltoon stikkas.
Tuli, kevät, snöget suli pelloilt.
Meggessään vei puolet ohran oraist,
tuli kesä Raekuuro raju kaato osan tähkäpäistä,
syksy tuli – lopunkin nyt viljan snutas halla..
Spiidas muija, kisko fledaansa ja parkas:
Pave Pave, fittimäisen mäihän kersa,
pakkaa reppus, nyt Herra meidät glömmas,
Fitti lähtee, mutt fittimpi on nälkä täällä.
Rintojansa raastain muija parkas:
Pave,Pave, fittimäisen flaksin bönde,
delataan jo veks, nyt Herra meidät jätti!
Kurja delaa, kurjempiaa on himass kituu.
Muijan handuun tarttu , Pave
sanoi: Vaikka koklaa, ei Herra meitä glömmaa.
Paa brekuun toinen satsi petäjäistä,
ojat vielä sbulimmat mä grevaan,
mutta jeesii venttaan Jumalalta.
Pantiin vielä tuplasatsi petäjäistä,
vielä sbulimmat ojat duunas Paavo
Karjan blisas, tsöbas siemenet ja kylvi.
Tuli kevät, snöget suli maasta,
nyt ei viljaa voda vieny,
kesän raekuuro meni,
vaan eipä kaatunukkaan lakoon korret,
tuli syksy halla säästi viljan, koskematta korjaajalle.
Silloin Paavo kontallansa kiittää:
Vaikka koklaa , ei se hylkää Herra.
Paavon muijakin rähmällänsä kiittää:
Koklas vaan, ei hylännykkään Herra.
Siipallensa näin nyt bamlas vaiffi:
Pave, Pave ota handuus nyt jo sirppi,
nyt meill alko glaidut päivät,
stikkaa veks jo petäjäiset,
brekun rukiisen nyt mä leivon.
Muijan handuun tarttuin Pave vastas:
Kultsi, kultsi, sit ei kuri kaada,
joka hädässä ei muita jelppaa.
Paa vaan brekuun puolet petäjäistä,
veihän naapurilta sadon halla!
Anja Rantsu Rantamäki
