Voin ihan röyhkeesti väittää, et tää meitsin sukupolvi, 40-luvulla födanneet, on jenggi joka on joutunu kituun buleimmat muutokset, ku yksään muu Stadin jengi, niitten elon aikana.
Funtsitaan nyt vaan vaika niinki iisii duunii nykyään, ku toi snögen roudaus Stadin gartsoilta. Meitsihän budjas, jo ihan snadista Sammongartsalla, ekassa kerroksessa. Ja sit, ku Tölikkäänki pukkas styrkkaa talvee, ton snögen suhteen, ni kosari joutu joka helvetin aamu, kolaan tän gartsan snögestä, ennen ku se häippäs sen duuniin. Sit ku tää snögevalli födas aina vaan bulimmaks, et meidänkään fönarista, ei enää pystyny tsiigaan tän snögekasan yli bilikoita, niin tää tsilari sit joutu skulaan jelppii.
Ei tsörannu paikalle kuorski eikä mikään kuuppakuormaaja. Tuli virma heppa, vanha jäbä ja reki. Ja tää oli 50-lukuu. Korkeet fedulaidat reessä. Tää vanha, sitkee jäbä sit starttas stikkaan lapparilla snögee tähän rekeen.
Sit, ku tää kuorma tuli duunattuu valmiiks, muiskautti jäbä sen huulia, tää virma hepo vilkas jäbää, snadi hirnahdus ja tää logistiikka lähti tottuneesti, dallaan kohti Taivallahden snögenkaato mestaa. Kohta taas sama urakka uudelleen, kunnes gartsa oli taas kondiksessa. Minnaan, et tää tapahtu kerranki joskus joulunaikaan, kulkusten södesti helkättäissä.
Ihan nastaa funtsii, et on elo sallinu tänki juitsun meitsin elää. Niin ja tää kehityksen faartti vaan senku kiihtyy. Jokuhan on josku anellu, et stop maailma, meitsi hinkuiski jo hyppää tällä pysäkillä veks
Teksti: Jaakko Koroma