Löydän itseni usein pohtimasta, kuinka kirjoitetaan levottomuus tähän murhan,
petoksen, ryöstön ja riitelyn sävyttämään teeskenneltyyn rauhaan?
Kalevin kommentti:
”En ymmärrä mitä järkeä on pohtia kuolemaa ja kurjuutta, kun ympärillä loistaa elämä, kunhan siitä
vain osaa nauttia”
Vastaukseni Kaleville:
Hyvä kysymys Kalevi. Tosin inhimillisen elämän tarjoamat nautinnot ovat kuoleman kavalin
myrkky… ja siitä huolimatta ihmiselle nautintoja. Elämän kasvoja ei ymmärrä, eikä siitä täysin
nauti ilman että näkee sen takana meitä alati näivettävän kuoleman kasvot. Jos ei mene, ei voi
tullakaan. Ei siinä ole mitään kauheaa, kurjaa. Minulla ei mitään muuta olekaan, kuin yritän pohtia
selväksi kaikki… ihan kaikki. En taida enää pelätä oikein mitään. Tiedän mistä tulin, missä olen,
mutta se mihin menen on tuntematon ja kaiken sen vaivannäön väärti. Sitäpaitsi juuri se on
positiivista ajattelua! En usko edes sen, mitä ihmiset kutsuvat Jumalaksi ja itse Minäksi, välittävän
nautiskelevista pelkureista; joten voitan pelkoni.
Niin ja vielä! Ymmärrän kyllä, jos joku ei halua katsoa asiaa samalla tavoin, mutta kysyn puolestani
miksi? Jokinhan siinä koskettaa, kun se kerran aiheuttaa reaktion.
Kalevin kommentti:
” Niin, voit ajatella kuolemaa ja kurjuutta, jos elämässä ei muuta ole. Itse herään uuteen päivään
tarmolla ja katson mitä se minulle tuo. En mieti liikaa asioita etukäteen. Elän ja nautin tässä ja nyt.
En kanna huolta huomisesta, se tulee sellaisena kuin tulee.”
Markon kommentti sivusta:
”Antaahan kaamoskin odotuttaa aurinkoa, joka sitten palkitsee.”
Teksti: Lauri Vanhala
