GUTEN BAI FLYGARIT?
Malmin kentsun kohtalo näyttäis olevan sinetöity. Tänks Kokoomukselle.
Hallituksen kolmesta puolueesta Keskusta ja Persut olis valmiit pelastamaan
lentotoiminnan Malmilla. Kokoomuksen Petteri Orpo jurmuttaa orpona
vastaan. Malmin kenttä on kaavoitettu asuntotuotantoon 25000 stadilaiselle.
Piste.
Kokoomusvetoinen Stadin hallinto – Ylipormestari Jussi Pajusen ja
Kaupungnhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäen – johdolla runnoivat
päätökseet läpi ekaks KH:ssa ja myöhemmin KVSTO:ssa.
Nyt 53000 kansalaista allekirjoitti aloitteen eduskunnalle tavoitteena
lentotoiminnan säilyttäminen ja alueen kaavoittaminen siten, että byggattais
asuntoja samalla kun harrastus- ja siviili-ilmailu sais jatkua.
Ministeri Kai Mykkänen (kok) ei lämpene ja vetoo siihen, että valtion oma
lentotoiminta on jo siirtynyt pois. Niinpä. Eivät olis lähteneet, mutta heidät
pakotettiin. Valtio siis itse vauhditti kentän alasajoa, vaikka se sijainniltaan on
toiminnan kannalta ihanteellinen.
Pääminsteri Sipilä julistaa, että aikanaan tehty rakentamispäätös oli virhe.
Stadin valtalehti Hesari hehkuttaa hedarissa (24.2) kentän rakentamisen
puolesta, proffat bamlaa radiossa ett pakkolunastus on vastoin kuntien
itsemääräämisoikeutta.
Rajuun lunastusmenettelyyn ei hallitus haluu ryhtyy. Aluevaihto tulis
kysymykseen. Stadin byrokraatit ei haluu. Arvovaltatsemppi?
Lobbaus kiihtyy, vaalikuume iskee päättäjiin. Lopullinen sinetti lyötäneen vasta
kuntavaalien jälkeen. Jatkoon hinkuva poliitikko vaikenee byggaamisesta.
Lasse Liemola
