Lemminkäinen
Lemminkäinen, oli komee kundi, tykkäs gimuleist ja flaidiksista. Käytti mielellään fektaa, niinku jortikkaansakin, aina kun tuli tilaisuus. Tosi karbaasi, mutta sitä riipo kun se ei saanu kellistettyy Kyllikkii. Kaikki kylän gimmat oli jo läpi käyty. Vaan Kyllikkiin ei tehonnu kaunis feissi.
II
En mä lähde flaidaajalle , häntäheikille rupea,
Minä tahdon stailin kundin, kunnon miehen uskollisen,
kropaltansa muhkeamman, vierelleni vertaiseni.
Jokusen ajan perästä, nähtiin pitskulla pimuja,
kylällä jorailemassa, rannikolla rokkaamassa,
Kyllikki etunenässä.
Skujas sinne Lemminkäinen, ridas messiin hestikalla,
keskelle ilonpitoa, Nappas Kyllikin mukaansa,
taljan päälle vierellensä. Huusi vielä lähteissänsä:
”Älkäätte sanoko gimmat, kuiskailko kenellekähän,
minun käyneen paikan päällä, morsianta ryöstämässä!”
Jos en saa mä suppuun suita, seuraukset on kamalat,
sjungaan karbaasit kriguhun, sotaan sulhonne ajelen.
Ettei niitä mistään löydy, himasta enää hitata.
Kyllä Kyllikki valitti, hanttiin pisti Saaren kukka,
pyysi kyydistä veks päästä, himahansa mutsin luokse.
Jos et päästä nyt minua, broidit lähtee etsimähän,
saat mun serkut kannoillesi!
Kun ei päässyt pyytämällä, spiidaamalla viel yritti.
Kohtaloo kovaa valitti : ”Jouduin riitapukarille,
kundille mitättömälle!”
Juonitteli Lemminkäinen, suostutteli Kyllikkiä:
”Kyllikkini rakkainpani, en sua pahoin pitele,
pidän handuu handussasi, vierelläsi dallatessa.
Oman pöydän päässä syömme, öisin kimpassa makaamme.”
”Mitä spiidaat oikeasti? Ettei mull oo tuohta kylliks,
niin kuin faijasi himassa? Sitäkö sä funtsaelet?
Ethän niitä funtsaele. Onhan mulla kantturoita,
mölöö saadaan tarpeheksi. Suolla dallaa Muurikkini,
märehtii Mansikki mäell, Puolukka käy kaskimaalla.
Dallailee vapaana lehmät, eivät tartte paimenia.
Snadihan se on sukuni, snadi synnyimökkinikin,
mutta mun tulinen fekta, sese on sukua suurta,
Hiiden on hioma kalpa. Jumalien karkaisema,
Sillä suurennan sukuni.”
Sanoi Kyllikki ihana: ”Jos sä Ahti, Lemminkäinen,
haluat minusta muijan, joudut vannomaan valasi,
ettet nosta miekkojasi ,vaikka kultaa tarjottaisi,
taikka tahtoisit hopeita.”
”Voin sen vannoa sinulle, jos sinä vannot minulle,
ettet sitt kylille lähde, vaikka tahtoisit kovasti,
jorailemaan muiden kanssa?” Vastas itse Lemminkäinen.
Niinpä löivät kättä päälle, vannoivat pyhät valansa.
Sotimaan ei Ahti lähde, Eikä Kyllikki kylille.
Rantsu