Stadilaiset listii eniten
Murhatilastot ovat meille hesalaisille syndee bluggaamista. Ettavuosina löytyy murhattuja tai
tapettuja reilusti toistakymmentä. Normlivuonna keskimäärin 11. Ja kuinkahan moni
himpessä ym. tehty veriteko jää kokonaan piiloon ja duunannu ja pääsee tsittaamatta.
Lahti on Suomen Chicago. Hyndien alastulojen tietämillä pannaan alaliukuen ukkoo ja akkaa
kalmistoon liukuhihnalta. Suhteellisesti eniten. Paljoa ei jää andraksi Kotkan poikii ilman siipii
-stadi. Merikallekapakka Kairon kulmat ovat vaarallisimmat.
Rautaheimo paras
kautta aikojen
Pari ajastaikaa sitten eläköityi maan varmasti paras murhatutkija Juha
Rautaheimo. Seurasin rikos ja oikeustoimittajana hänen duuniaan yli 10 vuotta. Hän selvitti
käytännössä kaikki henkirikokset.
Nuuhki vaikka
rotan takamuksen
Rautaheimo nuuski vaikka rotan perseen, jos haistoi palaneen käryä. One merkkipaalu oli
mm. ns. Maunulan uninurma vuonna 1993. Bussikuskimuija oli syöttäny unilääkkeitä
äijälleen ja ampunut päähän.
Juttu pysyi kauan pimeenä, mutta Rautaheimo ei.
Suokin kuivattiin ja
kukkapenkit hajotettiin
Siinä käännettiin maat ja mannut. Kuivattiin soita aseen löytämiseksi ja rullattiin kukka- ja
porkkanapenkit uusiksi.
Vaimo väitti, että joku oli tullut taloon ja hoitanut ukon pois päiviltä. Loppujen lopuksi näyttöä
alkoi kasaantua niin paljon, että nainen vangittiin. Silti näyttö oli palasina Maunulan soilla ja
skutsissa.
Santavuori iski
kylmäksi akan
Syyttäjäksi pantiin legendaarinen Ritva Santavuori, jolta muuten näkyi ensin ainoastaan
valtavat tissit ovenraosta ja sitten vasta kokonainen nainen. Ritu oli pelätyin ja ylivoimaisesti
kovin syyttäjä, joka sai hoitaakseen kimurantimmat caset.
Syytetty ja Santavuori tappelivat salissa kuin naarastiikerit. Sanoja ei säästelty. Sättivät
toisiaan. Akka ei antanut siimaa ja vakuutteli syyttömyyttään. No, Ritulla ei ollut tapana
hävitä eikä jättää juttuja kesken. Murhasta lähti vaimo Hämeenlinnan naisvankilaan.
Santavuori syytti
Jallun pahnoille
Eläkepäivistä Espoon kauniissa kodissa (järvinäkymä) nautiskeleva Santavuori syytti myös
mm. Jammu Santavuoren jutussa. Se on ainoa laatuaan, jota ei kukaan kunnon
rikosasianajaja ottanut hoitaakseen Jammun apuna. Homman hoiteli tuiki tuntematon
naisjuristi.
Jari Pekkanen
OTK, freelancer
