Voiks kundilla olla södempää moumenttii, ku tsittaa landella aamulla biolassa. Skitun dörtsi opnattuna, mustafogelin luritus ja sinitinttisulhon kiihkee houkuttelu gimmatinttii, tsiigaan sen valkkaamaa pönttöö.
Sit nää majesteettiset fogelit, nää kurjet, ku ne landaa järven vastarantsun hetteikköön skruudaan aamusafkaa. Varmalla ne treenaa tsögaa jos vaikka noi jansmakot oiski jo startannu, suuliksenki jo alettuu skriinaan, braisaan niitten kutujuitsuja. Ne oiski sit iisii safkaa sieppattaviks.
Nää sinivuokot meidän landepitskulla, salaa joskus sinne roudatut, ne aina jaksaa paiskaa tän mun kevätfiilarin fääreihin. Funtsin vielä duunaa tähän finaaliin oodin tälle meitsin bulisti fanittamalle blumsterille.
Oli kliffa synttäriaamuna toukokuun alussa, ku mutsi herätti meitsin tällä runolla.
Esikoinen sä äitisi armaan oot.
Sinut tuotu on metsän kartanoon.
Maan vielä kun peittää lumi ja jää,
hymy äidin sun unesta herättää.
Teksti ja kuva: Jaakko Koroma