Villieläinsairaalan neljäs kuutti on itämerennorppa

Viime viikonloppuna Rauman Kanalista jäältä pelastettiin pieni kuutti, joka vaikutti nälkiintyneeltä ja väsyneeltä. Pelastuslaitos rakensi paloasemalle kuutin väliaikaisen lepäilyaltaan tikkaista ja pressusta, kunnes potilas kyydittiin Korkeasaareen saamaan jatkohoitoa.

Villieläinsairaalassa kuutti tunnistettiin itämerennorpan poikaseksi. Kuutti oli saapuessaan vain noin viisikiloinen ja vielä karvan peitossa. Se ei ilmeisesti ole saanut riittävästi emon maitoa, koska sen paino ei ole lisääntynyt normaalisti. Potilas pääsi villieläinsairaalassa lämmittelemään lämpölampun alle. Se on syönyt alusta saakka itse kalaa. Ruokailu tapahtuu pienessä kahluualtaassa, jonne kuutti pitää vielä nostaa, sillä se on liian pieni kiipeämään sinne itse.

Itämerennorppa on maailman pienin hyljelaji, jota tavataan vain Itämeressä, etenkin Perämeren alueella. Laji on harmaahyljettä harvinaisempi. Itämerennorppa on vaarantunut, sillä kanta romahti metsästyksen ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamien lisääntymishäiriöiden vuoksi. Kanta lähti kasvuun vasta 1980-luvun lopulla ja nyt itämerennorppia arvioidaan olevan jo noin 20 000.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa hoidetaan tällä hetkellä neljää kuuttia. Muut kolme kuuttia ovat harmaahylkeitä Helsingin alueelta. Niistä kaksi syö jo itse kalaa, mutta kolmas, Eirasta hoitoon tuotu kuutti, suostuu syömään vain elävää kalaa, jota ei ole saatu villieläinsairaalaan riittävästi.

Voiko kuuteille tuoda elävää kalaa?

Villieläinsairaalan kuutit tarvitsevat elävää kalaa ravinnokseen ja harjoitukseksi luontoa varten.Korkeasaari pyytää olemaan yhteydessä ennen kalalastin tuontia: 050 352 5989. Kuuteille toivotaan vähintään 10 kalan eriä pientä, mieluiten alle 20-senttistä elävää kalaa riittävän isossa saavissa kuljetettuna. Kalakuljetuksia otetaan vastaan päivittäin kello 8-18.

Lisää aiheesta
Korkeasaari

Teksti ja kuvat: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *