Perjantaina 9. helmikuuta alkaa kymmenpäiväinen Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene Båt -messut Messukeskuksessa. Tänä vuonna erityisesti esillä on Itämeren suojelu. Lisäliikennettä luvataan raitiolinjalla 7M kahtena viikonloppuna 10.–11.helmikuuta ja 17.–18. helmikuuta.
Itämeren suojelu näkyy messujen ohjelmassa ja osastoilla. Veneilijöille on tarjolla runsaasti Itämeritietoutta ja konkreettisia vinkkejä. Puhdas Itämeri – osastolla voi kysyä mitä vain Itämeren tilaan ja suojeluun liittyen. mitä vain haluat Itämeren tilaan ja suojeluun liittyen. Kysymyksiin vastaavat erikoistutkijat Antti Iho Luonnonvarakeskuksesta ja Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta Myytinmurtoa Itämeri-klinikalla.
Oman Itämeri-jalanjäljenkin voi laskea John Nurmisen Säätiön laskurilla.
Itäisen Suomenlahden tilan kohentunut
Suomenlahtea ulkoisista lähteistä kuormittava ja rehevöittävä fosforin määrä on pienentynyt 75 prosentilla. John Nurmisen Säätiöllä on ollut merkittävä rooli suurten päästölähteiden vähentämisessä. Vaikka suurimmat päästölähteet Suomenlahden omalla valuma-alueella on nyt laitettu kuntoon, on täälläkin vielä mahdollista vähentää fosforikuormitusta.
Parhaillaan Helsingin yliopistossa tutkitaan peltojen kipsikäsittelyä keinona vähentää maatalouden fosforihuuhtoumien vähentämistä. Toinen toimenpide koskee kalastusta. Suomen aluevesillä selvitetään vajaasti hyödynnetyn särkikalan kalastamisen merkitystä. Koko Itämeren valuma-alueella toimenpiteet kohdistetaan edelleen Puolan ja Valko-Venäjän pistekuormitukseen sekä teollisten päästölähteiden kuriin saattamiseen, kerrotaan Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeista.
Säätiö valmistelee parhaillaan uutta hanketta, jossa selvitetään mahdollisuuksia meren pohjan ravinnevarantojen purkamiseen.
Messukäynnin voi ennakkoon suunnitella suosikit-toiminnon avulla tai lataamalla messutärpit omaan taskuun Messukeskuksen mobiiliappi, josta löytää kaikki Messukeskuksen tapahtumat sisältöineen.
Lisää aiheesta
venemessut.fi -info
Lisäliikennettä Messukeskukseen raitiolinjalla 7M kahtena viikonloppuna 10. –11.2. ja 17. –18.2.
Reittiopas
Tulo-ohje Messukeskukseen
Teksti: helsingin kaupunki / uutiset
