Vuoden 2015 helsinkiläiseksi Yritykseksi on valittu vuonna 1911 perustettu Veljekset Lehtinen Maalausliike Oy. Yritys työllistää 40 henkilöä ja sen menestymisen kulmakivinä ovat olleet erityisesti laadukkaat materiaalit, oikeat työtavat, ammattitaito ja vastuullinen ammattilaisen asenne.
– Palkittu yritys edustaa perinteistä alaa, jotka ovat monistakin eri syistä olleet vähenemässä yhteiskunnassamme, mutta ovat kuitenkin kokemassa uutta nousua. Tänä vuonna halusimme palkita lisäksi nimenomaan työllistävän yrityksen. Tämä toivottavasti kannustaa kaikkia yrittäjiä laajentamaan toimintaansa ja työllistämään jatkossakin, Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Pentti Rantala kertoi valinnasta.
– Kunnia tästä palkinnosta kuuluu ehdottomasti koko henkilöstöllemme, joka on asiakkaittemme keskuudessa pystynyt ylläpitämään ja kasvattamaan luottamusta suorittamiemme töiden kautta. Luottamus ansaitaan päivittäisellä tekemisellä. Toisen työn arvostaminen on avainasemassa onnistumisissa. Pienet askeleet vahvistavat kokonaisuutta ja mahdollistavat kasvun, jota ilman kehitystyö on vaikeaa, lausuu toimitusjohtaja Kari Väisänen.
– Me Veljekset Lehtisellä otamme tämän kunnianosoituksen vastaan nöyrin mielin ja sydän avoinna tulevalle!
Vuoden helsinkiläinen Yritys -palkinto on yrittäjälle tai yritykselle myönnettävä tunnustus yrittämisestä ja yrittäjyyden hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon myöntämisellä korostetaan yksityisen yrittäjän ja hänen yritystoimintansa merkitystä Helsingissä. Tarkoitus on myös lisätä yksityisen yrittäjyyden arvostusta ja korostaa oma-aloitteisen, taloudellisiin riskeihin uskaltautuvan yrittäjän merkitystä talouselämän terveelle kasvulle ja Helsingin hyvinvoinnin kehittymiselle.
Teksti Helsingin Yrittäjät
